"Tyttäreni", don Pedro huudahti, "sinä olet järjiltäsi, ajattelehan, että antaudumme melkein varmaan kuolemaan."
"Olkoon niin, isäni", tytär vastasi kiihkeän voimakkaasti, "kohtalomme on Jumalan kädessä, hänen suojeluksensa on ollut liiankin huomattava tähän asti, jotta hän nyt jättäisi meidät."
"Señorita on oikeassa", capatazi huudahti, "menkäämme savustamaan nuo hornanhenget pesästään. Muuten olen vakuutettu siitä, että tämä metsästäjä, jolta nöyrimmästi pyydän anteeksi, että hetkisen olen epäillyt hänen luotettavuuttaan, hankkii meille tilaisuuden huomaamatta päästä aina apachien leiriin asti."
"Ainakin teen kaiken voitavani siihen suuntaan", metsästäjä vastasi koruttomasti.
"No, olkoon menneeksi, koska välttämättä niin tahdotte", haciendero sanoi huoaten.
Vaikkeivät peonit olleet ottaneet osaa keskusteluun, niin he kuitenkin tarttuivat kivääreihinsä päättäväisen näköisinä, joka osoitti, että he olivat päättäneet tehdä velvollisuutensa.
"Seuratkaa minua", metsästäjä sanoi sytyttäen ocotepuusta tehdyn soihdun valaistakseen tietä.
Sivumennen he ottivat hevosensa, jotka muutaman tunnin nyt levättyään olivat tulleet taas täysiin voimiinsa.
Matkustajat jatkoivat matkaansa luolan kautta. He kuulivat päänsä päällä laineiden kumean, yhtämittaisen äänen. Tuhansittain yölintuja, äkillisen tulenvalon häikäiseminä, heräsi kulkijain matkatessa ja kierteli heidän ympärillään, kirkuen kamalasti, korvia vihlovasti.
Kuljettuaan rivakasti eteenpäin noin kaksikymmentäyksi minuuttia metsästäjä pysähtyi.