"Vartokaa minua tässä", hän sanoi, jättäen soihdun capatazille ja poistuen juosten.
Hän ei viipynyt kauan poissa.
"Tulkaa", hän sanoi, "kaikki on hyvin."
He seurasivat häntä taas. Äkkiä he tunsivat kasvoillaan raikkaan ja purevan ilman, ja edessään pimeässä he näkivät pari kolme loistavaa pistettä; he olivat tulleet toiselle kalliolle.
"Nyt meidän täytyy olla kaksinverroin varovaisia", metsästäjä sanoi, "nuo loistavat pilkut, jotka näette sumun läpi, ovat apachien leiritulia. He ovat tarkkakuuloisia, pieninkin kolina ilmaisisi heille läsnäolomme."
Kanootti laskettiin taas veteen ja meksikolaiset astuivat siihen. Capatazi, joka istui tuon hauraan aluksen perässä, piti käsissään kaikkien, perässä uivien hevosten ohjaksia.
Joen yli mentiin muutamassa minuutissa. Kanootti karahti pian kumeasti rantahiekkaan.
Metsästäjä oli valinnut paikan taidokkaasti. Korkea kallio loi veteen pitkälti niin synkän varjon, että olisi ollut mahdoton erottaa matkustajia kymmenen askeleen päästä.
Metsä, joka oli tuskin kahdenkymmenen askeleen päässä rannalta, tarjosi heti suojaa tiheiköissään pakolaisille.
"Señorita saa jäädä tähän yhden peonin kanssa vartioimaan hevosia", metsästäjä sanoi äkkiä, "sillä välin kun me teemme yllätysyrityksemme."