"Hyvin harkittu! Alan todellakin uskoa, että voitamme pelin."
"Minä puolestani olen varma siitä", huudahti don Fernando, "jos täsmälleen seuraatte ohjeitani."
"Siihen nähden voitte olla huoletta, veliseni, minä vastaan täsmällisyydestäni."
Kun kaikki oli täten sovittu ja päätetty noiden kolmen henkilön kesken, erosivat he mennäkseen levolle, sitä mieluummin kun jo oli myöhäinen ja molempien nuorten miesten täytyi auringon noustessa nousta ratsaille mennäkseen San Lucariin.
II.
AARNIOMETSÄ.
Don Torribio Quiroga, jonka kanssa nyt joudumme tekemisiin, oli kahdeksankolmatta vuotias mies, hienopiirteinen ja älykkään näköinen, kauniskasvoinen sekä käytökseltään erikoisesti maailmanmies.
Hän kuului Chihua-huan valtion rikkaimpiin ja kunnioitettavimpiin sukuihin. Vanhempainsa kuoleman kautta, maassa, jossa kulta on niin yleistä, oli hän saanut omaisuuden, joka teki yli satatuhatta piasteria vuotuista tuloa, toisin sanoen noin kolme miljoonaa markkaa.
Tällaisessa asemassa olevalla henkilöllä, jolla sitä paitsi on sellaiset henkiset ja ruumiilliset edut, kuin don Torribiolla, on oikeus vaatia mitä tahansa. Sillä saatuaan määrätyn omaisuusmäärän, ei ihmisellä enää ole mitään esteitä, tai ainakaan ne eivät millään tavoin ole haittana, vaan paremmin kannustajana.
Don Torribio oli onnistunut kaikissa yrityksissään, lukuunottamatta taisteluaan don Fernandoa vastaan, josta taistelusta tämä aina oli suoriutunut voittajana.