Molemmat naiset menivät sisään, Estevanin asettuessa mietteissään pääkäytävän rappusille.
Hänen ei tarvinnut odottaa kauvan. Kymmenen minuutin kuluttua tulivat naiset taas pihalle.
He olivat puetut täydelliseen apachipukuun, ja kasvoja peittävä maalaus täydensi ulkomuodon ja teki heidät tuntemattomiksi.
Estevan ei voinut olla huudahtamatta ihmetyksestä, niin täydellinen oli muutos.
"Totta vie, tehän olette oikeita intiaaninaisia, tiedän mä!"
"Luuletteko kenties", vastasi doña Hermosa ivallisesti hymyillen, "että don Torribiolla yksinään on erikoisoikeus mielensä mukaan vaihtaa nahkaa ja muuttaa muotoansa."
"Kuka voi taistella naista vastaan?" sanoi Estevan pudistaen päätään.
"Ja mitä tahdotte nyt minulta?" jatkoi hän.
"Vain vähäpätöisen seikan", vastasi doña Hermosa, "suojelustanne intiaanien etulinjalle asti."
"Entä sitten?"
"Sitten on muu meidän asianamme."