Manuela toimitti retkeläisten kaikki taloustehtävät, huolehtien tarkkaan heidän aineellisista tarpeistaan, hoitaen sairaat ja ollen tavallaan näiden viidentoista tai kahdenkymmenen miehen emäntänä. He kunnioittivatkin häntä erittäin suuresti, ja ikänsä takia hän voi antaa heille hyviä neuvoja. Hän ei kuitenkaan milloinkaan yrittänyt puuttua heidän suunnitelmiinsa muuten kuin koettamalla lohduttaa heitä ja ylläpitää heidän rohkeuttaan.
Manuela piti huolta ruokatavaroista matkalla. Heti yön saavuttua toi hän majasta virvokkeita, joita säilytettiin hacienderon erityisissä pakkalaatikoissa, ja hän jakoi ne täysin tasapuolisesti retkikunnan kaikille jäsenille, niin hyvin isännille kuin palvelijoillekin.
Tuo kunnioitettava nainen oli, vaikkakin näkymättömissä ollen, kuullut jätkän kuulustelun. Hänen sydäntään ahdisti, kun hän kuuli Zapoten kertomuksen, mutta hän tukahdutti tuskansa, jottei lisäisi don Pedron levottomuutta, ja kuivin silmin sekä hymyilevän näköisenä tuli hän paikalle ja asettui muiden joukkoon.
Sillävälin aika kuitenkin kului, levolle menon hetki tuli ja peonit olivat toinen toisensa jälkeen kääriytyneet zarapeihinsa ja vaipuneet uneen, lukuunottamatta niitä, joiden oli vartioitava kaikkien turvallisuutta. Nojaten päätään vasempaan käteensä oli don Fernando ollut pitkän aikaa vakaviin mietteisiin vaipuneena. Hänen ystävänsä vaihtoivat vain silloin tällöin muutaman sanan, etteivät häiritsisi häntä. He aavistivat nimittäin, että metsästäjä mietti jotakin rohkeata suunnitelmaa, joka hänen täytyi saada valmiiksi. Jätkä vain oli tavallisella huolettomuudellaan paneutunut pitkäkseen maahan ja välittämättä mitä hänen ympärillään tapahtui valmistautui nukkumaan. Hänen silmäluomensa kävivät jo raskaiksi ja hän oli jo tullut siihen tilaan, jolloin ei nukuta eikä olla valveilla, kun don Fernando äkkiä herätti hänet tästä puolittaisesta horrostilastaan, ravistamalla häntä voimakkaasti.
"Mitä nyt, teidän armonne, mitä haluatte?" sanoi jätkä nousten nopeasti istualleen ja hieroen silmiään.
"Voitko sinä olla todella uskollinen?" kysyi metsästäjä innokkaasti.
"Te olette jo kerran ennenkin kysynyt minulta sitä, teidän armonne", sanoi jätkä, "ja minä olen vastannut myöntävästi, jos saan hyvän maksun, ja nyt olette maksanut minulle kuninkaallisesti. Ainoa, joka olisi voinut saada etusijan sydämessäni, oli don Torribio Quiroga, mutta hän on kuollut. Te olette siis yksin jäljellä, puhukaa… ei koirakaan tottelisi teitä varmemmin kuin minä teen vähimmästäkin viittauksestanne."
"Minä en tällä hetkellä pane tuota tuoretta uskollisuuttasi liian kovalle koetukselle", sanoi don Fernando, "rajoitun nyt vain jättämään sinut tänne. Mutta muista, että menettelet vilpittömästi ja ilman salajuonia minua kohtaan, sillä samoin kuin en ole arvellut antaessani sinulle käsirahaa sopimuksemme johdosta, samoin voit olla vakuutettu siitä, etten epäile hetkeäkään surmaamasta sinua heti paikalla, jos petät minut; ja ole varma siitä, ettei mikään paikka maailmassa, olkoon se kuinka piilossa tahansa, voi siinä tapauksessa suojella sinua kostoltani."
Jätkä kumarsi ja vastasi vilpittömällä äänellä, joka oli tavatonta sellaiselle rosvolle:
"Señor don Fernando, kautta Vapahtajamme, joka on kuollut meidän synteimme sovitukseksi, vannon minä rehellisesti antautuvani teidän palvelukseenne."