Don Pedro näytti ponnistelevan ankarasti selvittääkseen ajatuksiaan, jotka olivat sekaantumaisillaan. Hän kääntyi don Estevaniin päin ja katsoi häneen hetkisen, jonka jälkeen hänen rinnastaan kohosi syvä huokaus. Sitten alkoivat kyyneleet vuotaa hänen kuumeisista silmistään, ja hän huudahti värisevällä äänellä, vaipuen samalla nuoren miehen rehelliseen syliin:
"Oi, onko se totta, oikein totta, Estevan?"
"Minä vakuutan sen, don Pedro!" sanoi don Estevan syvällä vakaumuksella.
"Kiitos, kiitos! Oi, tiesinhän minä, että tuo roisto valehteli!
Lapseni, lapsukaiseni!"
Molemmat nuoret heittäytyivät hänen syliinsä, hyväillen häntä hellästi.
Kädet ristissä rinnallaan, pää takakenossa ja pilkallisen näköisenä huudahti Tiikerikissa, inhoittavasti irvistäen:
"He rakastavat toisiaan, veli hyvä, sanon minä, anna heidän mennä naimisiin!"
"Heillä on oikeus rakastaa toisiaan!" lausui leimuava ääni.
Kaikki kääntyivät kummeksien. Manuela oli tullut majaan.
"Ah!" sanoi hän, luoden ilkkuvan katseen Tiikerikissaan, joka vaistomaisesti pelästyi tästä äkkinäisestä esiintymisestä, "ah, oikeuden päivä on vihdoinkin tullut! Kauan olen sitä odottanut. Mutta oikeus tapahtuu teille kaikille. Ja juuri minut on Jumala määrännyt ilmoittamaan hänen voimaansa."