"Luottakaa meihin, armollinen herra, me perustamme tiedonantomme varmoihin todisteihin."
"Hyvä, huomaan, että ymmärrämme toisemme. On siis tarpeetonta viipyä tässä asiassa enempää."
"Aivan tarpeetonta, teidän armonne, me käsitämme helposti."
"Niin, mutta ettette unhottaisi", huomautti don Torribio hymyillen, "niin tehnette minulle mieliksi jakamalla keskenänne nämä kymmenen unssia, ei minkään kaupan käsirahoina, sillä sellaista ei ole välillämme tapahtunut, vaan tunnukseksi hetkisen sitten minulle tekemästänne palveluksesta, ja painaakseni keskustelumme mieleenne."
Vaquerot ojensivat kätensä odottamatta toista pyyntöä ja pistivät iloissaan nuo auliisti annetut kultarahat taskuunsa.
"Nyt vielä sananen, caballerot — missä olemme suunnilleen?"
"Mustassa Metsässä, armollinen herra", vastasi Pablito, "korkeintaan neljä penikulmaa del Cormillon haciendasta, jossa don Pedro de Luna perheineen tällä hetkellä oleskelee."
Don Torribio teki ihmettelyä ilmaisevan eleen.
"Kuinka? Onko don Pedro lähtenyt las Norias de San Pedrosta?"
"On, armollinen herra", vastasi Pablito, "eilispäivänä."