"Sepä ihmeellistä! Cormillo on erämaan äärellä, keskellä apachimaata.
Tämä on käsittämätöntä!"
"Väitetään doña Hermosan toivoneen tätä muuttoa, josta ei juuri kukaan vielä tiedä."
"Mikä omituinen päähänpisto niiden vaarojen jälkeen, joissa hän on ollut vain muutamia päiviä sitten, sillä tavoin mennä uhmaamaan punanahkoja aina heidän omalle alueelleen asti!"
"Hacienda on lujasti ja täydelleen varustettu kaikkien yllätysten varalta."
"Se on kyllä totta, mutta tämä äkillinen olinpaikan vaihto tuntuu minusta käsittämättömältä. Olisin teille kiitollinen, jos auringon noustessa näyttäisitte minulle tien Cormilloon, minun täytyy heti puhutella don Pedroa."
"Olemme käytettävänänne, armollinen herra, milloin vain haluatte lähteä", vastasi Carlocho.
Yö oli jo pitkälle kulunut ja don Torribion täytyi saada äskeisessä taistelussa väsähtäneet voimansa takaisin. Hän kääriytyi sen vuoksi zarapeehensa, ojensi jalkansa tulta kohti ja nukkui pian, huolimatta mieltään painavasta levottomuudesta.
Vaquerot seurasivat pian hänen esimerkkiään, vedettyään ensin arpaa keskenään, kuka vartioitsi yleistä turvallisuutta.
Arpa lankesi Carlocholle. Muut sulkivat silmänsä, ja erämaan entinen rauha, joka hetkeksi oli häiriytynyt, palasi jälleen.
Yö kului minkään häiritsemättä yövieraiden nauttimaa lepoa.