"Ostaa sinulle lintuja. Huomenna saat nähdä lintulasi olevan täynnä papukaijoja, bengaleja, kardinaleja, kolibreja ja mitä kaikkia, sanalla sanoen, viidettäsataa kappaletta, sinä kiittämätön tyttö."
"Oi, kuinka sinä olet kiltti, isä, ja kuinka minä pidän sinusta!" huudahti nuori tyttö, kietoen kätensä don Pedron kaulaan ja suudellen häntä useita kertoja.
"Kas niin, kas niin, pikku hupakko! Sinä aivan tukehdutat minut hyväilyilläsi."
"Niin, mitäpä muutakaan tekisin osoittaakseni kiitollisuuttani niin suuresta kohteliaisuudesta?"
"Lapsi parka", sanoi don Pedro jonkun verran surullisesti, "minulla on nyt enää vain sinut, josta pidän."
"Jota jumaloit, tarkoitat kaiketi, sinä minun erinomainen isäni! Sillä sinä todellakin jumaloit minua. Myöskin minä rakastan sinua kaikin Jumalan minulle antamin voimineni."
"Ja kuitenkaan", sanoi don Pedro lempeästi nuhtelevalla äänellä, "et arvele, paha lapsi, tekemästä minua levottomaksi."
"Minäkö?" sanoi doña Hermosa vapisten sielussaan.
"Niin, sinä juuri", sanoi don Pedro, uhaten tytärtään lempeästi sormellaan, "sinä salaat minulta jotakin."
"Isä kulta!" mutisi tytär tukahtuneella äänellä.