"Don Torribio, selittäkää tarkemmin", sanoi hän rauhallisella äänellä, "älkääkä puhuko arvoituksia."
"Kenenkä syy, caballero, että puhun arvoituksellisesti? Eikö salaperäisyys johdu juuri teistä itsestänne?"
"Riittää, caballerot!" huudahti don Pedro. "Sanakin vielä tästä asiasta olisi kuolettava loukkaus minua kohtaan."
Molemmat nuoret miehet kumarsivat kunnioittavasti hacienderolle ja erkanivat, kuitenkin vaihdettuaan ensin kauheasisältöisen silmäyksen.
"No niin, eversti", jatkoi don Pedro kääntyen kuvernööriin, haihduttaakseen tämän valitettavan välikohtauksen vaikutuksen, "mitä uutta pääkaupungista? Onko Meksiko edelleen rauhallinen?"
"Suuri Santa-Annamme", vastasi eversti, joka oli tukahtumaisillaan univormuunsa, "on vielä kerran perinpohjin voittanut sen hurjan kenraalin, joka on uskaltanut kapinoida häntä vastaan."
"Jumalan kiitos! Kenties tämä menestys hankkii meille rauhan, jota liike-elämä niin suuresti kaipaa."
"Niin", huomautti muuan varakas haciendero, don Pedron naapuri, "liikeyhteys on jo jonkun aikaa ollut niin vaikeaa, että on ollut mahdotonta lähettää mitään tavaroita."
"Mahtavatko punanahat aikoa lähteä liikkeelle?" kysyi muuan kauppias levottomana tämän kuullessaan.
"Mitä vielä, siitä ei ole vaaraa!" keskeytti kuvernööri. "Heidän viimeksi saamansa läksytys oli ankara, ja he muistavat sen. He eivät pitkään aikaan uskalla astua rajojemme yli."