"Hyvä Jumala, señorita", sanoi don Torribio kääntyen kohteliaasti doña Hermosan puoleen, "käyttäisinkö liiaksi väärin teidän rakastettavaisuuttanne pyytämällä, että sallisitte meidän vielä kerran kuulla tuota ihastuttavaa kappaletta 'Mustasta Dominosta', jonka muutama päivä sitten lauloitte niin hienosti."
Nuori tyttö loi pitkien sametinhienojen silmäripsiensä alta katseen don Fernandoon; tämä silmäsi häneen ääneti, mutta intohimoisen rukoilevasti. Neito asettui nyt enempää epäilemättä pianon ääreen ja lauloi puhtaalla ja miellyttävällä äänellä romanssin kolmannesta näytöksestä.
"Muistan Pariisissa kuulleeni M:me Damoreaun, tuon liian pian pois lentäneen satakielen, laulaneen tämän viehättävän romanssin, enkä juuri voi sanoa, kumpi on esittänyt sen aistikkaammin ja kainommin", sanoi don Torribio kumartaen kohteliaasti doña Hermosalle.
"Hyvä serkku", vastasi doña Hermosa, "olette oleskelleet liian kauan
Ranskassa."
"Kuinka niin, señorita?"
"Koska", vastasi neito purevasti hymyillen, "olette palannut sieltä inhoittavana imartelijana."
"Hyvä!" nauraa kotkotti paksu kuvernööri tyytyväisenä, "kuten näette, don Torribio, vetävät meidän kreolittaremme vertoja pariisittarille sukkelien vastausten antamisessa."
"Epäilemättä, eversti", vastasi don Torribio. "Mutta vartokaahan", lisäsi hän omituisella äänenpainolla, "minä kyllä pian kostan."
Ja hän loi doña Hermosaan ja don Fernandoon, jotka istuivat vierekkäin, sellaisen katseen, että se saattoi nuoren tytön vapisemaan.
"Don Fernando ja te, caballerot", sanoi kuvernööri kääntyen kaikkiin läsnäoleviin, "toivon, että huomenna olette saapuvilla siinä Te Deumissa, joka pidetään kunniakkaan Santa-Annamme kunniaksi."