Päivystäjä ilmestyi heti.
"Tämä caballero kunnioittaa minua syömällä suurusta kanssani", jatkoi don José.
Päivystäjä kumarsi ja poistui, kuten hyvin opetettu sotilas ainakin.
"Kesken kaiken, don Fernando, minulla on iso paperipaketti, joka on osoitettu teille."
"Jumalan kiitos! Pelkäsin, että se oli myöhästynyt. Nuo paperit, joita kärsimättömästi olen odottanut, ovat minulle aivan välttämättömät erään asian vuoksi."
"No, sittenhän on kaikki erinomaisesti", sanoi don José, ojentaen paketin don Fernandolle, joka sen pisti takkinsa povitaskuun.
"Teidän ylhäisyytenne pöytä on katettu", ilmoitti äskeinen päivystäjä avaten jälleen oven.
Molemmat miehet menivät jälleen ruokasaliin, jossa kolmas henkilö odotti heitä.
Tuo kolmas oli majuri Barnum, vanha, pitkä, kuiva, laiha ja turhantarkka englantilainen, joka kaksikymmentä vuotta oli ollut Meksikon hallituksen palveluksessa, urhoollinen sotilas, jos kukaan, sydämestään mieltynyt toiseen isänmaahansa ja kuvernöörin lähin mies presidio de San Lucarin päällystössä.
Hän ja don José olivat pitkän aikaa olleet sotatovereita ja rakastivat toisiaan kuin veljet. He uudistivat tässä maailman kolkassa tarinan Kastorista ja Poluksesta, Damonista ja Pheidiaasta, sanalla sanoen kaikista muinaisajan rakkaista ystävistä.