Tämä onnellinen tykkituli antoi sankarillisen meksikolaisjoukon henkiin jääneille sotureille tilaisuuden häiritsemättä päästä veneisiin ja poistua, mukanaan pari kolme vankia, jotka heidän oli onnistunut saada käsiinsä.
Taistelu oli lopussa; se oli kestänyt viisi tuntia. Apachit olivat päässeet voitolle vain vaquerojen petoksen avulla.
Eversti odotti ystäväänsä parvekkeella. Hän onnitteli tätä kauniista puolustuksesta ja lohdutti häntä tappion johdosta, joka hänen mielestään ja tuloksiinsa nähden oli melkein kuin voitto, katsoen vihollisen kärsimiin tavattomiin tappioihin.
Menettämättä minuuttiakaan ryhtyivät molemmat upseerit täydentämään paikan puolustuskeinoja antamalla luoda vahvat rintavarustukset joen rannalle ja rakennuttamalla kaksi kuudella tykillä varustettua, ristiin ampuvaa patteria.
Vanhan presidion valtaus vaquerojen petoksen kautta oli ankara isku meksikolaisille, joiden yhteys sillä puolen jokea olevien haciendojen kanssa siten katkesi. Onneksi oli eversti, aavistaen näin käyvän, kuten oli miltei välttämätöntäkin hänen käytettävänään olevien joukkojen vähälukuisuuden vuoksi, antanut esikaupungin kaikkien asukkaiden muuttaa kokonaan ylempään San Lucariin. Talot oli jätetty, hevoset ja karja viety pois, ja veneet oli kaikki kuljetettu linnoituksen patterien suojaan, jossa ne olivat turvassa, ainakin toistaiseksi.
Intiaanit olivat tosin esikaupungin herroina, mutta tämä menestys oli maksanut heille tavattomia tappioita, joita hyöty sen omistamisesta ei läheskään korvannut. Meksikolaiset olivat oikeastaan menettäneet vain vähäpätöisen maa-alueen, jota oli vaikea puolustaa, sillä vanha presidio ei suinkaan ollut paikan avain, ollen vain välillisesti siitä riippuvainen ja joen erottama.
Taistelun tulos tekikin kummassakin leirissä aivan päinvastaisen vaikutuksen kuin oli odotettu.
Meksikolaiset olivat melkein mielissään, ettei heidän enää tarvinnut puolustaa paikkaa, joka oli miltei hyödytön heidän asemilleen ja maksoi heille paljon verta, jotavastoin apachit surumielisesti miettivät, mitä he tekisivät tällä kalliisti saadulla esikaupungilla, jonka valloitus oli maksanut yli viidensadan heidän urhoollisimman soturinsa hengen, tuottamatta mitään ratkaisua.
Kaksi vaqueroa, jotka olivat pudonneet hevostensa selästä meksikolaisten peräytyessä, olivat viimemainitut ottaneet vangiksi.
Eversti kutsui koolle sotaneuvoston, pystytti kaksi korkeata hirsipuuta joen rannalle rakennettujen rintavarustusten ulkopuolelle, ja hirtätti vaquerot koko kokoontuneen kansan ja heidän toveriensa nähden, jotka toiselle rannalle, esikaupunkiin, kasaantuneina päästivät raivokkaita huutoja, nähdessään mestauksen.