Seipäillä eristetyn aitauksen sisäpuolella oli ensin hedelmäpuutarha, sitten kenttä, jossa oli erilaatuisten kuvioiden muodossa kukka-istutuksia, lisäksi varjoisia viiniköynnosmajoja ja leikkirata linnan poikia varten. Toisella puolella oli koirakoppi, tallit, leipomatupa, viininpuserrushuone ja vilja-aitat. Viheriä laidunnurmi levisi ympärillä, sekin vahvan orjantappura-aidan ympäröimänä.
Oli eletty rauhan aikoja niin kauan, että nostoristikko ei enää laskeutunut; vallihaudat olivat täynnä vettä; pääskyset tekivät pesiään rintasuojuksen ampumaloviin; ja jousimies, joka päivät päästään kulki valleilla, palasi vahtitorniin niin pian kun aurinko paahtoi liian kuumasti, ja torkahti uneen kuin luostariveli.
Sisällä kiiltelivät joka suunnalla rautakiskoitukset; seinäverhot suojelivat huoneita kylmältä, kaapit olivat täyteen sullotut liinavaatteita, viinitynnyreitä oli kellarissa rivi rivin päällä ja tammiarkut rutisivat rahasäkkien painosta. Asesalissa nähtiin lippujen ja jalojen eläinkallojen keskellä aseita eri ajoilta ja eri kansoilta, alkaen Amalekitien lingoista ja Garamanttien heittokeihäistä Saraseenien miekkoihin ja Norrmannien panssaripaitoihin saakka.
Keittiön vanttera emäntä sai härjän padassa kääntymään. Kappeli taas oli komea kuin kuninkaan rukoushuone. Olipa eräässä kolkassa roomalainen saunakin, mutta linnanherra kieltäytyi sitä käyttämästä pitäen sitä pakanallisena tapana.
Kääriytyneenä ketunnahkaturkkiinsa hän kuljeskeli talossaan, jakoi oikeutta vasalleilleen ja sovitteli naapuriensa riitoja. Talvella seuraili hän lumihiutaleiden putoamista tai luetutti itselleen vanhoja tarinoita. Ensimäisenä kauniina päivänä teki hän muulillaan pieniä retkiä vihertäville viljavainioille ja antautui juttuun maamiesten kanssa sekä jakoi heille neuvoja. Monen seikkailun jälkeen oli hän ottanut vaimokseen erään ylhäissukuisen neidon.
Tämä oli hyvin vaalea, ylpeäluontoinen ja vakava. Hänen päähineensä heltat hipoivat ovien kamanoita, hänen pukunsa laahustin viisti maata kolme askelta hänen perässään. Palveluskuntaansa piti hän luostarimaisessa järjestyksessä; joka aamu määräsi hän palvelijoille heidän tehtävänsä, piti itse huolta hilloista sekä lääkkeistä ja voiteista, kehräsi ja ompeli koruneulouksia alttariliinoihin. Hartaasti Jumalaa rukoiltuaan sai hän pojan.
Silloin syntyi linnassa suuri ilo, ja tapahtuman johdosta pantiin toimeen pidot, joita kesti kolme päivää ja neljä yötä ilotulien valaistuksessa, harppujen soidessa, vihreissä lehmustoissa. Siellä syötiin mitä harvinaisimpien maustimien ohella kanoja, jotka olivat suuria kuin lampaat, vieraille huviksi oli kääpiö sotkettu leivokseen ja sukelsi siitä juhlan aikana esiin; ja kun kivivadit vierasjoukon alati kasvaessa eivät enää riittäneet, juotiin norsunluusarvista ja kypäristä.
Nuori äiti ei ollut läsnä näissä juhlissa. Hän pysyi rauhallisena vuoteessaan. Eräänä iltana heräsi hän ja huomasi ikkunasta sisään katsovan kuun valossa varjon liikkuvan. Se oli munkkikaapuun puettu vanhus, köysi vyöllä, kerjäläisreppu olalla, ulkomuodoltansa täydellisesti erakkoa muistuttava. Hän lähestyi nuoren äidin vuoteen pääpuolta ja sanoi hänelle liikkumattomin huulin: "Iloitse, oi äiti, pojastasi on tuleva pyhimys!" Linnanrouva oli huutaa, mutta kuun juovaa myöten varjo kohosi hiljaa ilmaan ja katosi. Ilolaulut pidoista kaikuivat entistä kovemmin. Hän kuuli kuin enkelien ääniä ja hänen päänsä vaipui päänalukselle, jonka yläpuolella riippui marttyyrin luu kiiltokivikehyksessä.
Seuraavana päivänä kysyttiin palvelijoilta, olivatko he nähneet erakkoa, mutta he vastasivat kaikki kieltävästi. Olipa se unta tai todellisuutta, sen täytyi olla taivaan ilmestys; mutta rouva varoi kertomasta siitä kenellekään, sillä hän pelkäsi, että häntä syytettäisiin ylpeydestä. Päivän valjetessa lähtivät vieraat pois; mutta juuri kun Julianuksen isä ulkoportin luona saatteli viimeistä vierastaan, nousi hänen eteensä yht'äkkiä aamusumusta kerjäläinen. Se oli mustalainen, jolla oli letitetty parta, hopeiset renkaat käsivarsissa ja kiiluvat silmäterät. Hän sammalsi haltioituneen näköisenä yhteen menoon seuraavat sanat:
"Ah, sinun poikaasi! … Paljon verta! … Paljon kunniaa!… Aina onnellinen! Valtijaan sukua!"