Mutta pappi vastasi halveksivaisesti hymyillen:
— "Sinä et koskaan suostuisikaan!"
Salammbo rukoili häntä puhumaan. Vihdoin Shahabarim sanoi hänelle:
— "Sinun täytyy mennä barbarien luo noutamaan zaimph takaisin!"
Salammbo lyykähti ebenpuiselle rahille; ja hän jäi istumaan käsivarret suorina polviensa välissä, vavisten kiireestä kantapäähän, kuten uhri teuras alttarin edessä odottaen kuoliniskua. Hänen ohimoissaan suhisi, hän näki tulikehiä ilmassa pyörivän, eikä huumauksessaan ymmärtänyt mitään muuta kuin että hän varmaankin pian kuolee.
Mutta jos Rabbetna pääsee voitolle, jos zaimph saadaan takaisin ja Karthago on pelastettu, niin mitä merkitsee yksi naisen elämä! ajatteli Shahabarim. Ehkä hän saa hunnun haltuunsa eikä kuolekaan.
Hän ei kolmeen päivään palannut; neljännen iltana Salammbo lähetti häntä hakemaan.
Yllyttääkseen hänen sydäntään, kertoi Shahabarim tultuaan kaikki solvaukset, joita Hamilkarista keskellä Neuvoston istuntoa oli huudettu; hän sanoi, että koska Salammbo oli hairahtunut niin täytyi hänen sovittaakin rikoksensa, ja että Rabbetna vaati tämän uhrin.
Toisinaan tunkeutui pitkä huuto Mappalioita pitkin Megaraan.
Shahabarim ja Salammbo riensivät ulos ja katselivat galeeriportailta.
Khamonin torilla seisoi kansaa, joka vaatii itselleen aseita. Vanhimmat eivät tahtoneet niitä heille antaa, sillä he pitivät tätä yritystä tarpeettomana; toiset johtomiehittä lähteneet joukot olivat tulleet tuhotuiksi. Lopulta sallittiin heidän lähteä, ja osoittaakseen kunnioitusta Molokille tai tehden sen epämääräisestä hävityshalusta, he taittoivat temppelin lehdosta suuria sypressinoksia ja sytytettyään ne Kabirien soihduissa tulee kantoivat he laulaen niitä pitkin katuja. Korkeat liekit loittonivat hiljalleen lainehdellen; ne valelisivat temppelin harjalla olevia lasipalloja, jumalankuvien koristeita ja laivojen keuloja, kulkivat penkereiden ohi ja muodostivat kuten kaupungin läpi vieriviä aurinkoja. Ne laskeutuivat alas Akropoliilta. Malquan portti aukeni.