— "Oletko valmis?" huudahti Shahabarim, "vai oletko käskenyt heitä sanomaan isällesi, että jätät hänet pulaan." Salammbo kätki kasvonsa huntuihinsa, ja jättiläisliekit loittonivat läheten yhä enemmän meren rantaa.
Epämääräinen kammo pidätti häntä; hän pelkäsi Molokia, pelkäsi Mathoa. Tuo jättiläiskokoinen mies, jolla oli zaimph hallussaan, vallitsi Rabbetnan samoin kuin Baal ja kajasti Salammbon mielessä samojen salamien ympäröimänä; toisinaanhan jumalat ottivat ihmisen ruumiin asuinsijakseen. Eikö Shahabarim puhellessaan Mathosta ollut sanonut, että Salammbon tuli voittaa Molok? Nämät molemmat liittyivät nyt yhdeksi; hän sekoitti ne yhteen; ja molemmat vainosivat häntä.
Hän tahtoi tietää tulevaisuutensa ja lähestyi käärmettä, sillä enteet laskettiin sen asennon mukaan. Mutta kori olikin tyhjä; Salammbo tuli levottomaksi.
Hän löysi käärmeen riippuvan vuoteen vierestä; se oli kietonut häntänsä hopea-aitaukseen ja hankasi itseään pylvääseen saadakseen vanhan kellertävän nahkansa lähtemään, ja sen loistava ja kirkas ruumis välkähti esiin kuin puoliksi huotrastaan vedetty kalpa.
Seuraavina päivinä, jota enemmän hän alkoi suostua, jota enemmän hän oli halukas auttamaan Tanitia, sitä enemmän käärme parani, kasvoi ja näytti uudestaan voimistuvan.
Silloin varmeni Salammbossa se ajatus, että Shahabarim ilmaisi jumalien tahdon. Eräänä aamuna hän heräsi tehden varman päätöksen ja kysyi, mitä häneltä vaadittiin, jotta Matho antaisi takaisin harson.
— "Vaadi se," sanoi Shahabarim.
— "Mutta jos hän kieltäytyy?"
Pappi katsahti häneen terävästi ja hänen huulillaan oli hymy, jota
Salammbo ei ollut koskaan ennen nähnyt.
— "Niin, mitä silloin teen?" kysyi Salammbo uudelleen.