— "En!"
Hän käski Salammbo ta polvistumaan ja nostaen vasemman käden ylöspäin ja oikean eteenpäin, hän vannotti häntä tuomaan Karthagoon Tanitin vaipan. Kauheilla kirouksilla impi vihki itsensä jumalille, ja joka kerta kun Shahabarim lausui sanan, toisti Salammbo sen melkein pyörtyneenä.
Shahabarim määräsi hänelle puhdistusmenoja ja paastoja ja neuvoi, miten hän pääsisi Mathon luo. Sitäpaitsi tuli teitä tunteva mies hänen oppaakseen.
Salammbo tunsi kuin suuresta taakasta vapautuvansa. Hän ei uneksinutkaan muuta kuin mikä onni olisi nähdä jälleen zaimph ja nyt hän siunasi Shahabarimia ja hänen kehoituksiaan.
Oli aika jolloin Karthagon kyyhkyset muuttivat Siciliaan, Eryxin vuorelle, Venuksen temppelin läheisyyteen. Ennen lähtöään ne monta päivää etsivät ja kutsuivat toisiaan liittyäkseen yhteen; vihdoin ne eräänä iltana lähtivät lentoon; tuuli ajoi niitä eteenpäin, ja tuo suuri valkoinen pilvi leijaili ylhäällä taivaalla yli ulapan.
Veripunainen hohde näkyi taivaanrannassa. Linnut näyttivät vähitellen laskeutuvan laineita kohden; sitten ne katosivat aivan kuin olisivat pudonneet itsestään auringon kitaan, ja se olisi ne niellyt. Salammbo, joka katseli niiden lähtöä, painoi päänsä alas, ja Taanak, luullen arvaavansa hänen surunsa, sanoi silloin hänelle lempeästi:
— "Mutta palaavathan ne jälleen, valtiatar."
— "Niin! minä tiedän sen."
— "Ja sinä näet ne uudelleen."
— "Ehkä!" sanoi hän huoahtaen.