— "Tuo siis on," ajatteli Salammbo, "se pelottava mies, jonka edessä
Karthago vapisee!"
Matho vaipui uneen. Silloin irrottautuen hänen sylistään Salammbo laski jalkansa maahan ja huomasi kultaketjunsa katkenneen.
Ylhäisten sukujen impiä opetettiin pitämään noita kahleita melkein pyhinä, ja Salammbo kietoi punastuen jalkojensa ympäri kultaisten ketjujen päät.
Karthago, Megara, hänen kotinsa, huoneensa ja seudut, joiden läpi hän oli kulkenut, pyörivät sekavina, mutta samalla kuitenkin selvinä kuvina hänen muistossaan. Mutta kuilu oli äkkiä auennut hänen ja niiden väliin, ja ne häipyivät äärettömän kauas.
Ukkosilma tyyntyi; silloin tällöin putoavat vesipisarat rapisivat teltan kankaasen ja värisyttivät sitä.
Matho makasi kyljellään kuten juopunut, hänen toinen käsivartensa riippui vuoteelta alas. Hänen helmillä kirjailtu otsanauhansa oli hiukan siirtynyt ja hänen otsansa näkyi kokonaan. Huulet hymyilivät ja hampaat näkyivät. Ne välkkyivät hänen mustan partansa lomitse ja puoliksi sulkeutuneissa silmäluomissa oli hiljainen, melkein loukkaava iloisuus.
Salammbo katseli häntä liikkumattomana, pää kumarassa, kädet ristissä.
Vuoteen pääpuolessa oli sypressipöydällä tikari; tämän loistavan terän näky herätti Salammbossa verenhimon. Valittavia ääniä kuului kaukaa, ja kuten näkymätön haamujen kuoro kehotti häntä toimimaan. Hän lähestyi; tarttui tikarin kahvaan. Hänen pukunsa kahinan kuullessaan Matho avasi puoliksi silmänsä, hänen huulensa koskettivat Salammbon käsiin ja tikari putosi.
Kuului huutoja; peloittava loimu loisti telttakankaan takaa. Matho avasi teltan; he näkivät suurien liekkien nousevan libyalaisten leiristä päin.
Heidän kaislamajansa paloivat, ja kaislakorret käpertyivät, paukahtivat tulessa ja lensivät kuin nuolet; punahohteisella taivaanrannalla juoksi mielettömiä, mustia varjoja. Kuului majoissa olevien karjuntaa; norsut, härät ja hevoset syöksyivät väkijoukkoon tallaten alleen ihmisiä ja sotatarpeita ja muonavaroja, joita temmattiin tulesta. Torvet soivat. Huudettiin: "Matho! Matho!" Ovella olevat tahtoivat tunkeutua telttaan.