Sota valtasi kaikki maakunnat, hän oli pelännyt valtiaansa pojan puolesta. Tietämättä minne hän lapsen kätkisi hän oli venheellä tullut rantoja pitkin; ja kolme päivää Iddibal luovi golfilla tarkastellen vallituksia. Vihdoin tänä iltana, kun Khamonin temppelin ympäristö näytti autiolta, hän oli nopeasti pujahtanut kulkuväylää myöten ja noussut maihin asevaraston luona, sillä sataman suu oli ollut auki.
Mutta pian laativat barbarit sataman suulle suunnattoman laajan lautan estääkseen karthagolaisia poistumasta. He rakensivat puutornit uudestaan ja samaan aikaan maavallitus yhä kohosi.
Kaikki yhteys ympäristön kanssa oli katkaistu, kamala nälänhätä alkoi riehua.
Tapettiin kaikki koirat, kaikki muulit, kaikki aasit, sitten ne viisitoista norsua, jotka suffeetti oli tuonut takaisin. Molokin temppelin leijonat olivat käyneet raivoisiksi, eivätkä temppelinpalvelijat uskaltaneet enää niitä lähestyä. Niitä ruokittiin ensin haavottuneilla barbareilla; sitten heitettiin niille vielä lämpöisiä ruumiita; mutta ne eivät huolineet tästä ruuasta ja kuolivat kaikkityyni. Hämärässä kuljeksi ihmisiä pitkin vanhan muurin raunioita poimien kivien lomasta ruohoja ja kukkia, joita he keittivät viinissä; — viini kun oli huokeampaa kuin vesi. Muutamat matelivat aivan vihollisen etuvartijoiden luo ja hiipivät telttojen alle varastaen ruokaa; ja barbarit hämmästyivät niin, että toisinaan päästivät heidät menemään. Vihdoin saapui päivä, jolloin Vanhimmat päättivät keskenään teurastaa Eshmunin hevoset. Ne olivat pyhiä eläimiä, joiden otsaharjaa papit palmikoivat kultanauhoilla, ja jotka olemassaolollaan kuvasivat auringon liikunnan, tulen perusaatteen puhtaimmassa muodossaan. Niiden liha leikattiin yhtä suuriin osiin ja haudattiin alttarin taakse. Sitten joka ilta Vanhimmat muka jonkun hartausmenon vuoksi kokoontuivat temppeliin ja ravitsivat itseään salassa; ja he veivät mekkonsa alla palan lapsilleenkin. Yksinäisissä kaupunginosissa, kaukana muureista olivat varakkaammat asukkaat muita peläten sulkeutuneet taloihinsa.
Katapulttien kivet ja puolustusta varten määrättyjen rakennusten hävittäminen oli kasannut suuria röykkiöitä kaduille. Vuorokauden rauhallisimpina hetkinä syöksyi äkkiä parvi ihmisiä huutaen pitkin katuja; ja Akropoliin kukkulalta näyttivät tulipalot penkereille sirotetuilta purppurakaistaleilta, jotka tuulessa liehuivat.
Kaikista näistä töistä huolimatta eivät nuo kolme suurta katapulttia tauonneet hetkeksikään. Ne saivat suunnattomia tuhoja aikaan; siten lensi erään miehen pää syssitien rakennuksen katon reunaan; Kinisdo-kadulla surmasi marmorilohkare erään lapsivuoteessa olevan naisen ja hänen lapsensa lensi vuoteineen Cinasynin torille asti, josta peite löytyi.
Kaikkein ärsyttävimpiä olivat linkomiesten kuulat. Ne putoilivat katoille, puutarhoihin ja keskelle pihoja juuri kun syötiin laihaa ateriaa ja raskaat huokaukset täyttivät rinnan. Näissä kamalissa kuulissa oli kirjoituksia jotka painuivat haavoittuneen lihaan; — ja ruumiissa luki sellaisia solvauksia kuin sika, shakaali, syöpäläinen, ja toisinaan kompia kuten: ota kiinni! tai: minä olen sen hyvin ansainnut.
Vihdoin sortui se osa muuria, joka ulottui sataman reunasta vesialtaisiin asti. Siten joutuivat Malquan asukkaat Byrsan vanhan rajamuurin ja barbarien väliin ahdinkoon; mutta muurien vahvistamisessa ja korottamisessa oli yllinkyllin työtä, joten ei jouduttu pitämään heistä huolta; he jätettiin oman onnensa nojaan, kaikki saivat surmansa ja vaikka niitä yleensä vihattiinkin niin ruvettiin sen vuoksi Hamilkaria kammoomaan.
Seuraavana päivänä hän avasi ne holvit, joissa hän säilytti viljaa; hänen taloudenhoitajansa jakoivat sitä kansalle. Kolme päivää ahmivat ihmiset kyllikseen. Siitä jano vain yltyi yhä sietämättömämmäksi; ja aina näkivät he edessään korkean vesiputouksen, joka syöksyi katkaistun vesijohdon aukosta. Päivän paisteessa nousi sen juurelta hieno usva ilmaan ja sen vieressä näkyi sateenkaari, ja pieni puro, laskeutui kiemurrellen tasangolla golfiin.
Hamilkar ei lannistunut. Hän odotti jotain erikoista tapausta, jotain päättävää, odottamatonta seikkaa.