Mutta Hamilkar tahtoi ensin näyttää palkkasotureille, että hän aikoi rangaista heitä kuin orjia. Hänen käskystään nuo kymmenen lähettilästä naulittiin vieretysten ristiin eräälle kukkulalle, vastapäätä kaupunkia.
Tämän nähdessään poistuivat piiritetyt valleilta.
Matho oli arvellut, että jos hän voisi pujahtaa muurin ja Narr' Havaksen telttojen välitse niin sukkelasti etteivät numidialaiset ennättäisi lähteä liikkeelle, niin voisi hän hyökätä takaapäin karthagolaisten jalkaväen kimppuun, joka siten joutuisi hänen osastonsa ja kaupungin väliin. Hän syöksyi sotavanhuksiensa kanssa ulos kaupungista.
Narr' Havas huomasi sen; riensi pitkin järven rantaa ja käski Hannoa lähettämään miehiä Hamilkarin avuksi. Luuliko hän Barkasta liian heikoksi vastus taaksensa palkkasotureja? Oliko se petosta vai tyhmyyttä? Kukaan ei koskaan saanut sitä tietää.
Haluten nöyryyttää kilpailijaansa ei Hanno viivytellyt. Hän huusi puhaltamaan torviin ja koko hänen armeijansa hyökkäsi barbarien kimppuun. Nämä peräytyivät ja syöksyivät suoraan päin karthagolaisia; he kaatoivat ne kumoon, polkivat jalkoihinsa ja siten hyökätessään eteenpäin he saapuivat Hannon teltan luo, jossa tämä oli kolmenkymmenen karthagolaisen, Vanhimpien kuuluisimpien jäsenten seurassa.
Hän näytti hämmästyvän tätä uhkarohkeutta; hän huusi päälliköltään avuksi. Kaikki ojensivat kätensä hänen kurkkuunsa huutaen häväistyksiä. Joukko tungeskeli, ja niiden, jotka olivat tarttuneet häneen, oli vaikea pidellä häntä käsissään. Hän koetti sillä välin kuiskata heidän korvaansa: — "Minä annan sinulle kaikki, mitä tahdot! Minä olen rikas! Pelasta minut!" He vetivät hänet mukaansa; niin raskas kuin hän olikin ei hänen jalkansa koskettaneet maata. Vanhimmat oli viety. Hänen kauhunsa kas voi. "Te olette voittaneet minut! Minä olen teidän vankinne! Minä maksan lunnaat! Kuulkaa minua, ystäväni!" Ja kun häntä olkapäillä, jotka painuivat hänen kylkiinsä, kannettiin pois, hän huusi tavan takaa: "Mitä te teette? Mitä aijotte? Näettehän etten minä vastusta! Minä olen aina ollut hyvä!"
Portin luo oli pystytetty jättiläissuuri risti. Barbarit karjuivat: "Tänne! tänne!" Mutta hän korotti vielä enemmän ääntään, ja kaikkien heidän jumaliensa nimessä hän anoi heitä viemään hänet shalishimin luo, sillä hänellä oli uskottavana tälle asia, josta kaikkien heidän pelastus riippui.
He pysähtyivät, muutamat väittivät olevan viisainta kutsua Matho saapuville. Lähdettiin häntä etsimään.
Hanno vaipui ruohikolle; ja hän näki ympärillään toisiakin ristejä, ikäänkuin kidutus, jonka alaiseksi hän oli joutuva, olisi jo edeltäpäin moninkertaiseksi aijottu; hän koetti kaikin tavoin vakuuttaa itselleen erehtyvänsä, että ristejä olikin vain yksi, vieläpä uskoa, ettei niitä ollut laisinkaan. Lopulta nostettiin hänet ylös.
— "Puhu!" sanoi Matho.