Palkkasoturit tahtoivat tietää, eikö hän ollut sanonut sen enempää, ja libyalainen jatkoi:
— "Kun minä jäin seisomaan hänen eteensä, niin kysyi hän, mitä minä odotin; minä vastasin: 'kuolemaani!' Silloin hän vastasi: 'Ei! lähde pois! sinä kuolet huomenna yhdessä toisten kanssa'."
Tämä jalomielisyys kummastutti barbareja; muutamia, se kauhistutti ja
Matho suri sitä, ettei lähettiä oltu surmattu.
Hänellä oli vielä kolme tuhatta afrikalaista, tuhatkaksisataa kreikkalaista, tuhatviisisataa campanialaista, kaksisataa iberialaista, neljäsataa etruskilaista, viisisataa samniumilaista, neljäkymmentä gallialaista ja ryhmä naffureja, maita kiertäviä rosvoja, jotka hän oli tavannut taateliseuduilla, yhteensä seitsemäntuhatta kaksisataa yhdeksäntoista sotilasta, mutta ei ainoatakaan täydellistä syntagmaa. He olivat paikanneet panssariensa reijät eläinten olkaimilla ja laittaneet pronssikothurnien sijaan rääsysandaaleja. Kupari- tai rautalevyjä oli ommeltu heidän pukuihinsa; panssaripaidat riippuivat repaleisina heidän yllään ja arvet näkyivät kuten purppurajuovat käsivarsien karvojen välistä ja kasvojen parran keskeltä.
Heidän toverinsa kuoleman aiheuttama viha ylläpiti heidän sieluaan ja vahvisti heidän voimiaan; he tunsivat hämärästi olevansa sorrettujen rinnassa asuvan jumalan palvelijoita ja ikäänkuin yleisen koston pappeja! Sitä paitsi suunnattoman vääryyden tuska ja varsinkin etäältä näkyvä Karthago sai heidät raivoihinsa. He vannoutuivat taistelevansa toinen toisensa puolesta kuolemaan asti.
He teurastivat ja söivät vetojuhtansa saadakseen mahdollisimman paljon voimia; sitten he laskeutuivat levolle. Muutamat rukoilivat kääntyen eri tähtiryhmien puoleen.
Karthagolaiset saapuivat tasangolle ennen heitä. He hankasivat kilpien reunoja öljyllä, jotta nuolet helpommin liukuisivat pois; jalkaväki, jolla oli pitkä tukka, leikkasi sen varovaisuuden vuoksi edestä lyhyeksi; ja viidennellä tunnilla Hamilkar käski kaataa kaikki ruoka-astiat, tietäen, että oli epäedullista taistella vatsa liian täytenä. Hänen armeijassaan oli neljätoistatuhatta miestä, siis kaksi kertaa enemmän kuin barbarien joukkoja. Ei hän kuitenkaan koskaan ollut tuntenut itseään niin levottomaksi; jos hän jäi tappiolle, niin se oli tasavallan turmio ja hän itse joutui ristiinnaulittavaksi; jos hän sai voiton, niin silloin hän Pyreneitten, Gallian, Alppien yli pääsisi Italiaan ja Barkaksen valta oli kestävä ijankaikkisesti. Parikymmentä kertaa yössä hän nousi tarkastamaan itse kaikkea pienimpiä yksityiskohtia myöten. Mitä karthagolaisiin tuli, niin heidän pitkällinen kauhunsa oli heidät vimmastuttanut.
Narr' Havas epäili numidialaistensa uskollisuutta. Sitä paitsi saattoivat barbarit voittaa heidät. Kumma heikkous sai hänessä vallan; tavan takaa hän joi pitkiä siemauksia vettä.
Mutta eräs outo mies avasi hänen telttansa ja laski maahan vuorisuolasta tehdyn kruunun, joka oli kirjailtu rikistä ja simpukankuoriruuduista tehdyillä symbooleilla; toisinaan lähetettiin sulhaselle hänen hääkruununsa; se oli rakkauden osoitus, jonkinmoinen kehoitus.
Hamilkarin tytär ei kuitenkaan tuntenut mitään hellempiä tunteita
Narr' Havasta kohtaan.