Mathon muisto vaivasi häntä sietämättömällä tavalla; hänestä tuntui kuin tuon miehen kuoleman kautta hänen sielunsa vapautuisi, kuten kyykäärmeiden pistoksen parantamiseksi murskataan niitä haavaa vastaan. Numidian kuningas kuului hänelle; hän odotti kärsimättömänä häitä ja kun ne piti vietettämän voiton jälkeen, niin Salammbo antoi hänelle tämän lahjan yllyttääkseen hänen rohkeuttaan. Silloin pelko haihtui, eikä hän ajatellut muuta kuin onneaan saadessaan niin kauniin naisen omakseen.
Sama mielikuva oli herännyt Mathossakin; mutta hän torjui sen heti luotaan, ja hän omisti rakkautensa asetovereilleen. Hän helli niitä kuten osaa omasta olemuksestaan, vihastaan, — ja hän tunsi ajatuksensa kirkkaammiksi, ruumiinsa voimakkaammaksi; koko hänen tehtävänsä oli hänelle nyt niin päivän selvää. Jos hän toisinaan huokasikin, niin hän muisteli Spendiusta.
Hän järjesti barbarit kuuteen yhtä pitkään riviin. Keskelle asetti hän etruskilaiset, jotka olivat sidotut toisiinsa pronssikahleella; ampujat olivat niiden takana, ja kummallekin sivustalle hän jakoi naffurit, jotka istuivat lyhytkarvaisten, kameelikurjen sulilla koristettujen kameelien selässä.
Suffeetti järjesti samoin karthagolaiset. Jalkaväen kummankin puolin, kepeäaseisten viereen hän asetti clinabarit ja sitten numidialaiset; auringon noustessa seisoivat he siten rivissä toinen toisiansa vastaan. Kaikki loivat etäältä vimmaisia katseita, toisiinsa. Ensin oli huomattavissa jonkunmoinen epäröiminen. Vihdoin lähtivät molemmat armeijat liikkeelle.
Barbarit astuivat, jotta eivät hengästyisi, hitaasti, tanakasti polkien maata; punilaisen armeijan keskus muodosti kuperan kaaren. Sitten tapahtui kamala yhteensyöksyminen, aivan kuin kahden laivaston ryske niiden rynnätessä toisiinsa. Barbarien etumainen rivi oli sukkelaan auennut ja toisten takana olevat ampujat heittivät kuuliaan, nuoliaan ja heittokeihäitään. Karthagolaisten kupera rintama vähitellen oikeni, se tuli aivan suoraksi ja sitten taipui sisäänpäin; ja nyt lähestyivät molemmin puolin kepeäaseisten osastot toisiaan tasaisesti kuten sulkeutuvan harpin haarat. Barbarit, jotka vimmoissaan syöksyivät falangia vastaan tunkeutuivat jo tuohon aukkoon; he olivat mennä surman suuhun. Matho pidätti heitä, ja karthagolaisten siipien yhä lähetessä hän siirsi ulommaksi rintamansa kolme sisempää, riviä; kohta ne asettuivat hänen armeijansa siipien jatkoksi ja hänen rintamansa tuli kolmea kertaa pitemmäksi.
Mutta äärimmäisinä olevat barbarit olivat liian heikkoja, varsinkin vasemmanpuoliset, jotka jo olivat tyhjentäneet viinensä, niin että kepeäaseiset, jotka nyt hyökkäsivät heitä vastaan, laajalti särkivät heidän rivinsä.
Matho veti heidät taapäin. Oikealla siivellä olivat tapparoilla varustetut campanialaiset; hän ajoi ne karthagolaisten vasenta siipeä vastaan; keskusta hyökkäsi vihollisen kimppuun ja toisella äärellä olevat, jotka nyt olivat turvassa, pidättivät kepeäaseisia.
Silloin Hamilkar jakoi ratsuväkensä eri osastoihin, asetti raskasaseisia niiden väliin ja ajoi ne palkkasotureja vastaan.
Näiden kartionmuotoisten joukkojen kärjessä oli ratsumiehiä ja leveämmät sivut törröttivät täynnä keihäitä. Barbarien oli mahdotonta vastustaa niitä; kreikkalaisella jalkaväellä yksinään oli pronssiset varustukset; kaikilla muilla oli tikareja kepin nenässä, maatiloista otettuja viikatteita, kärrynpyörän raudoista valmistettuja miekkoja: liian pehmeät terät vääntyivät lyödessä, ja kun he kumartuivat taivuttaakseen ne jälleen jalallaan suoriksi, surmasivat karthagolaiset heitä nopeasti oikealta ja vasemmalta.
Mutta ketjuunsa kiinnitetyt etruskilaiset; eivät liikkuneet paikaltaan; kuolleet, jotka eivät voineet kaatua, olivat toisille esteeksi; ja tämä pitkä pronssirivi vuoroin supistui ja laajeni, notkeana kuin käärme, horjumattomana kuin muuri. Barbarit järjestyivät sen takana yhä uudelleen, huoahtivat lyhyen hetken; — sitten he jälleen syöksyivät aseiden tyngät käsissään taisteluun.