Sitten eräs ovi sulkeutui ja pimeys verhosi hänet.
Seuraavana päivänä samalla tunnilla kuoli viimeinen niistä, jotka olivat jääneet Piilusolaan.
Samana päivänä, jona heidän toverinsa lähtivät pois, olivat palaavat zuaekit vyöryttäneet lohkareet kokonaan pois ja olivat heille jonkun aikaa antaneet ruokaa.
Barbarit toivoivat yhä vielä Mathon palaavan, — eivätkä tahtoneet mitenkään lähteä vuoristosta, joko siihen oli syynä toivottomuus, heikkous, tai tuo sairaiden itsepäisyys, jotka kieltäytyvät muuttamasta paikkaa; vihdoin ruokavarojen loputtua lähtivät zuaekit pois. Tiedettiin, että barbareja oli tuskin tuhattakolmeasataa enää jälellä, eikä heidän surmaamisekseen tarvinnut käyttää sotilaita.
Villipedot, varsinkin leijonat, olivat näinä kolmena sotavuotena suuresti lisääntyneet. Narr' Havas oli pannut suuren taputusajon toimeen, sitten ajanut niitä takaa ja sitomalla vuohia aina vähäisen matkan päähän toisistaan ohjannut ne Piilusolaa kohden; — ja kaikki ne elivät nyt siellä, kun saapui Vanhimpien lähettämä mies katsomaan, mitä barbareista oli jälellä.
Pitkin tasankoa makaili leijonia ja ruumiita, kuolleita tuskin voi eroittaa vaatekappaleista ja aseista. Melkein kaikilta puuttui kasvot tai toinen käsivarsi; muutamat näyttivät vielä koskemattomilta; muutamat olivat kokonaan kuivuneet, ja maatuneet päät olivat kypärissä; säärisuojustimista pisti esiin lihattomia jalkoja, luurangoilla oli viitat yllään; auringon kuivamat luut muodostivat valkoisia läikköjä hiekkaan.
Leijonat makasivat vatsa maata vasten ja käpälät ojossa, räpyttäen silmiään päivän paahteessa, jonka valkoisten kallioiden heijastus teki vieläkin kirkkaammaksi. Toiset istuivat takajaloillaan katsoen terävästi eteensä; tai puoliksi suurien harjojensa peitossa nukkuivat yhtenä keränä. Kaikki näyttivät ravituilta, laiskoilta, väsyneiltä. Ne olivat liikkumattomia kuin vuori ja kuolleet. Yö saapui; leveät punaiset viirut hohtivat lännen taivaalla.
Silloin nousi yhdestä noista kasoista, jotka eri pitkien välimatkojen päässä kohosivat tasangolta, horjuva haamumainen olento. Silloin eräs leijona lähti liikkeelle ja sen suuri ruumis loi mustan varjon taivaan punaisenhohtavaa taustaa vastaan; — tultuaan aivan miehen luo, se kaatoi hänet yhdellä käpälän iskulla.
Sitten laskeutuen vatsalleen se hampaillaan kiskoi sisälmykset ulos.
Sen jälkeen se avasi suuren kitansa selko selälleen ja päästi muutamia minuutteja kestävän karjunnan, johon vuorien kaiku vastasi ja joka vähitellen katosi autioon avaruuteen.