Ajatellessaan sikaareja, Félicité kuvitteli Havanaa maaksi, jossa ei tehdä muuta kuin poltellaan, ja Victor liikkui neekerien parissa keskellä tupakansavu-pilveä. Saattoikohan sieltä "tarpeen vaatiessa" palata maitse? Kuinka etäällä se oli Pont-l'Évêquestä? Saadakseen selvän tästä hän kääntyi herra Bouraisin puoleen.
Tämä otti esille kartastonsa ja alkoi selitellä pituusasteita; ja hän väänsi suunsa leveään koulumestarihymyyn huomatessaan Félicitén tyrmistymisen. Sitten hän osoitti lyijykynänsä varrella soikean täplän lovissa olevaa mustaa pilkkua, jota tuskin saattoi eroittaa, sanoen: — Kas tuossa. — Félicité kumartui kartan yli; tuo värillinen viivaverkko väsytti hänen silmiään, asiaa ollenkaan selvittämättä. Ja kun Bourais kehoitti häntä sanomaan, mikä häntä sekoitti, pyysi hän vaan näyttämään sitä taloa, missä Victor asui. Bourais kohautti käsivarsiaan, aivasti ja purskahti naurunremahdukseen; tuollainen yksinkertaisuus synnytti hänessä hilpeyttä; eikä Félicité ymmärtänyt sen syytä — hän, joka kenties halusi kartalla nähdä sisarenpoikansa valokuvankin, siihen määrään rajoitettu oli hänen älynsä.
Kaksi viikkoa myöhemmin Liébard, torimyynnin aikana kuten tavallisesti, astui sisälle keittiöön ja jätti Félicitélle kirjeen hänen langoltaan. Kun ei kumpikaan heistä osannut lukea, turvautui Félicité emäntäänsä.
Rouva Aubain, joka paraikaa laski sukankutimen silmukoita, asetti sen syrjään, avasi kirjekuoren, säpsähti ja virkkoi matalalla äänellä ja syvin katsein:
— Teille ilmoitetaan onnettomuus. Teidän sisarenpoikanne…
Hän oli kuollut. Sen enempää ei kirjeessä sanottu.
Félicité lyykistyi tuolille, painaen päänsä selkänojaan ja sulkien silmänsä, jotka äkkiä alkoivat punoittaa. Sitten hän, pää kumarassa, käsivarret riippuen sivuilla, katse tuijottavana, toisteli hetken kuluttua:
— Poika parka, poika parka!
Liébard katseli häntä huokaillen. Rouva Aubain vapisi lievästi.
Hän ehdoitti, että Félicité kävisi Trouvillessa katsomassa sisartaan.