Félicité vastasi eleellä, ettei se ollut tarpeellista.
Seurasi hiljaisuus. Kelpo Liébard katsoi soveliaaksi vetäytyä pois.
Silloin sanoi Félicité:
— Ei se heille merkitse mitään!
Hänen päänsä retkahti alas; ja vaistomaisesti hän silloin tällöin nosti työpöydällä olevia pitkiä sukkapuikkoja.
Pihalla kulki palvelijattaria kantaen paareilla vettävaluvia pesuvaatteita.
Huomatessaan heidät ikkunasta Félicité muisti pyykinpesunsa; eilen likoamaan pannut vaatteet täytyi tänään huuhdella; ja hän poistui huoneesta.
Hänen pyykkisiltansa ja pesusoikkonsa olivat Toucques-joen rannalla. Hän heitti rannalle joukon paitoja, kääri ylös hihansa ja otti kurikkansa; ja hänen vahvat iskunsa kuuluivat läheisiin puutarhoihin. Heinäniityt olivat tyhjät, tuuli liikutteli joen pintaa; pohjassa kasvavat isot kaislat heiluivat kuin vedessä uiskentelevien ruumiiden hiukset. Félicité hillitsi surunsa ja pysyi hyvin rohkeana iltaan asti. Mutta sulkeuduttuaan huoneeseensa hän antautui sen valtaan, heittäytyen vatsalleen patjalleen, kasvot uponneina pielukseen ja molemmat nyrkit ohimoilla.
Paljoa myöhemmin Félicité sai itse Victorin kapteenilta kuulla hänen kuolemansa yksityiskohdat. Hänestä oli liiaksi isketty suonta sairaalassa keltataudin tähden. Neljä lääkäriä oli yhtä haavaa hoitanut häntä. Hän oli kuollut heti paikalla, ja johtaja oli sanonut:
— Kas! vielä yksi lisää.