Mutta kerran havahtuessaan huomasi hän Julienin yksin olevan hänen luonaan ja yht'äkkiä muistui hänelle mieleen kaikki, aivan kuin olisi avautunut esirippu, joka verhosi hänen entisen elämänsä. Hän tunsi sydämessään kauheata tuskaa ja tahtoi jälleen lähteä pakoon. Hän heitti päältään peitteen, hyppäsi lattialle ja kaatui maahan, sillä hänen jalkansa eivät kannattaneet häntä.
Julien kiirehti hänen luokseen, mutta hän alkoi kovasti huutaa, ettei Julien saisi koskea häneen. Hän kiemurteli ja väänteli itseään. Silloin aukeni ovi. Täti Lison juoksi huoneeseen leskirouva Dentu'n kanssa, sitten tuli paroni ja vihdoin äiti hengästyneenä, hätääntyneenä.
Jeanne pantiin uudelleen vuoteeseen, ja hän sulki heti salakavalasti silmänsä, ettei hänen tarvitsisi puhua ja että hän saisi miettiä mielensä mukaan.
Hänen äitinsä ja tätinsä hoitivat häntä, pitivät huolta hänestä ja tekivät hänelle kysymyksiä:
— Kuuletko meitä nyt, Jeanne, pikku Jeannemme?
Jeanne ei ollut kuulevinaan eikä vastannut mitään. Hän huomasi kyllä, että tuli pimeä ja yö ja että hoitaja tuli hänen luokseen ja antoi hänelle juomista. Ja hän joi sanomatta mitään, mutta ei nukkunut. Hänen järkensä toimi vaivaloisesti ja hänen oli vaikea käsittää kaikkia asioita, aivan kuin hänen muistissaan olisi ollut aukkoja, suuria valkoisia ja tyhjiä paikkoja, joihin tapahtumat eivät olleet lainkaan merkityt.
Pitkien ponnistusten jälkeen hän vähitellen kuitenkin sai niistä kiinni. Ja hän alkoi miettiä niitä hellittämättömän itsepintaisesti.
Hänen äitinsä, täti Lison ja paroni olivat saapuneet; hän oli siis ollut kovin sairas. Mutta Julien? Mitä oli hän sanonut? Tiesivätkö hänen vanhempansa? Ja Rosalie? Missä oli hän? Ja mitä oli tehtävä, mitä tehtävä? Hänessä välähti ajatus: palata isän ja äidin kanssa Roueniin, elää siellä kuin ennen vanhaan. Hän oli oleva leski, siinä kaikki.
Sitten hän odotti, ja kuunteli mitä hänen ympärillään puhuttiin, ja hän ymmärsi kaikki varsin hyvin, ja kärsivällisesti, viekastellen, iloitsi hän ajatuskykynsä palaamisesta.
Iltasella vihdoin oli hän yksin paronittaren kanssa, ja silloin kuiskasi hän hiljaa: