— Tietysti, rouva.
Hän tarttui Jeannen käteen ja sanoi lempeällä sydämeen käyvällä äänellä, teeskennellysti hymyillen:
— Kun te tulette terveeksi, niin ratsastelemme kaikki kolme pitkin seutua. Se tulee olemaan ihanaa. Haluatteko?
Ja sirolla kädenliikkeellä hän kohotti ratsastuspukunsa laahusta, hyppäsi kuin lintu kevyesti satulaan, sillä välin kuin hänen miehensä kömpelösti hyvästeltyänsä, istuutui sääret hajallaan ison hevosensa selkään valtavana kuin mikäkin tarunomainen olento.
Kun he olivat kadonneet aidan nurkan taakse, huudahti Julien ihastuksissaan:
— Mitä miellyttäviä ihmisiä! Siinä tuttavat, joista meille on oleva hyötyä.
Jeanne, joka tuntemattomasta syystä myöskin oli hyvillään, vastasi siihen:
— Pikku kreivitär on hurmaava. Minusta tuntuu, että tulen häntä rakastamaan. Mutta hänen miehensä on pedon näköinen. Missä olet sinä heihin tutustunut?
Julien hykersi ilomielin käsiään:
— Näin heidät sattumalta Briseville'n perheessä. Mies kyllä näyttää hieman raa'alta. Hän on innokas metsästäjä, mutta todellinen aatelismies.