Ja päivällinen oli miltei iloinen, aivan kuin kadoksissa ollut onni olisi jälleen ilmestynyt taloon.
Sitten ei tapahtunut mitään uutta heinäkuun loppupuolelle.
Kun he silloin eräänä tiistai iltana istuivat plataanin juurella puupöydän ympärillä, jossa oli kaksi ryyppylasia ja mehuviina-karahviini, huudahti Jeanne yht'äkkiä ja käyden aivan kalpeaksi tarttui molemmin käsin kylkeensä. Hän tunsi äkillisen pistoksen, joka kohta kuitenkin katosi.
Mutta kuuden minuutin kuluttua tunsi hän uutta kipua, joka kesti kauemmin, vaikka ei ollut niin voimakas. Hän pääsi niin vaivaloisesti sisään, että hänen miehensä melkein täytyi kantaa häntä. Lyhyt matka plataanin juurelta hänen huoneeseensa tuntui hänestä melkein loppumattomalta. Hän vaikeroi, tahtoi istuutua ja pysähtyi aivan voimattomana sietämättömästä, painavasta tunteesta vatsassaan.
Aika ei ollut vielä tullut, sillä synnytyksen odotettiin tapahtuvan vasta syyskuussa. Mutta koska pelättiin onnettomuutta, valjastettiin rattaat, ja ukko Simon lähetettiin kiireesti noutamaan lääkäriä. Tämä tuli likemmä kello kaksitoista ja totesi heti paikalla ennenaikaisen synnytyksen oireet.
Kun Jeanne oli päässyt vuoteeseen, hiljeni kipu hiukan, mutta hirveä ahdistus vaivasi häntä, ylenmääräinen raukeus oli koko hänen olemuksessaan, jokin kuoleman aavistuksen tapainen salaperäinen tunne kosketti häntä. On hetkiä, jolloin kuolema hipaisee meitä niin läheltä, että sen henkäys jäädyttää jo sydämemme.
Huone oli ihmisiä täynnä. Äiti oli vaipunut nojatuoliin ja hengitti raskaasti. Paroni, jonka kädet vapisivat, juoksi joka haaralle, toi, mitä tarvittiin, neuvotteli lääkärin kanssa ja oli aivan päästä pyörällä. Julien käveli edestakaisin huolestuneen näköisenä, mutta mieleltään tyynenä. Ja leskirouva Dentu seisoi vuoteen jalkopuolella, kasvoissaan asianhaarain mukainen ilme kuin sellaisella naisella ainakin, jolla näissä asioissa on kokemusta ja jota ei mikään kummastuta. Ollen sairaanhoitajatar, kätilö ja kuolleitten ääressä valvoja, toimenaan ottaa vastaan maailmaan tulijat, kuulla heidän ensimmäiset huutonsa, pestä ensimmäisessä vedessä heidän nuoret ruumiinsa, kääriä heidät ensimmäisiin kapaloliinoihin, kuulla yhtä levollisin mielin maailmasta eroavien viimeisiä sanoja, viimeisiä henkäyksiä, nähdä heidän viimeiset vavahduksensa, suorittaa heidän viimeinen pukemisensa, heidän viimeinen pesemisensä sienellä ja etikalla ja heidän peittämisensä viimeisellä lakanalla, oli hän käynyt järkkymättömän välinpitämättömäksi kaikkia tapauksia kohtaan syntymisestä kuolemaan saakka.
Keittäjätär Ludivine ja täti Lison pysyivät vaatimattomasti kätkeytyneinä eteisen oven takana.
Aika ajoin pääsi sairaalta heikko valitus. Kahden tunnin kuluessa saattoi luulla, että asia kestäisi vielä kauan, mutta ennen päivän koittoa poltot kävivät yht'äkkiä rajuiksi ja kehittyivät pian aivan hirvittäviksi.
Ja Jeanne, joka hampaitaan yhteen purren ei voinut pidättää huudahduksiaan, ajatteli koko ajan Rosalieta, joka ei ollut kärsinyt lainkaan näin, joka tuskin oli valittanutkaan ja jonka lapsi, äpärä lapsi, oli tullut maailmaan vaivatta ja tuskitta.