Ja sitten hän taas oli vaiti. Paroni tuskaantui ja iski kuivasti kiinni asiaan:
— Siis te aiotte naida Rosalien?
Mies hätääntyi tästä heti, jouduttuaan pois tolalta, sillä hän oli tottunut normandielaisten viekasteleviin tapoihin. Ja käyden epäluuloiseksi, vastasi hän vilkkaammalla äänellä:
— Se nyt on siin', ehkäpä, ehkäpä ei, se nyt on siin'.
Silloin paroni kyllästyi hänen luikerteluihinsa:
— Vastatkaa, lempo soikoon, suoraan! Senkö vuoksi olette tänne tullut?
Niinkö vai ei? Otatteko hänet vai ette?
Ällistyneenä ei mies katsellut enää muuta kuin jalkojaan!
— Jos se on niin, kuin kirkk'herra sanoi, niin otan, mutt' jos se on niin, kuin herra Julien sanoo, niin en ota.
— Mitäs herra Julien teille sanoi?
— Herra Julien sanoi, ett' mä saan viistoist'tuhatt' frangia, ja herra kirkk'herra sanoi, ett' mä saan kaks'kymment'tuhatt'. Kahdest'kymmenest'tuhannest' otan, vaan viidest'toist'tuhannest' en mä hänest' huoli.