Moision vuokraaja Joseph Couillard, ukko Simon ja Ludivine olivat myöskin läsnä. Kirkkoherra Picot'n kanssa tahtoivat he kantaa paronittaren pois, mutta kun he yrittivät nostaa häntä, niin vaipui hänen päänsä taaksepäin ja hame, josta he olivat ottaneet kiinni, repesi, sillä hänen iso ruumiinsa oli kovin painava ja vaikea kantaa. Silloin valtasi Jeannen kauhu, ja hän alkoi itkeä ja valittaa. Suuri, hervoton ruumis täytyi laskea jälleen maahan.
Salista oli tuotava nojatuoli, ja kun ruumis oli pantu siihen, saatiin se vihdoin kannetuksi. Käyden askel askeleelta pääsivät kantajat portaikolle, sitten ylös portaita, ja tultuaan paronittaren huoneeseen panivat he hänet sänkyyn.
Kun keittäjätär ei saanut vaatteita riisutuksi hänen päältään, niin ryhtyi häntä auttamaan leskirouva Dentu, joka sattui olemaan paikalla, ja joka oli tullut sinne yht'äkkiä samoin kuin kirkkoherrakin, aivan kuin he olisivat "tunteneet kuoleman hajun", niinkuin palvelusväki sanoi. Joseph Couillard lähti kiireen kaupalla lääkäriä hakemaan, mutta kun pappi aikoi mennä noutamaan öljyä viimeistä voitelua varten, kuiskasi sairaanhoitajatar hänelle korvaan:
— Älkää vaivatko itseänne, herra kirkkoherra; minä kyllä tiedän, että henki on jo lähtenyt.
Jeanne oli aivan suunniltaan eikä tietänyt mitä tehdä, mitä koettaa, mitä lääkettä käyttää. Kirkkoherra antoi oli miten oli, synninpäästön paronittarelle.
Kahden tunnin ajan odotettiin ruumiin ääressä, joka oli aivan sininen ja hengetön. Jeanne oli laskeutunut polvilleen ja itkeä nyyhkytti surun ja tuskan masentamana.
Kun ovi aukeni ja lääkäri astui huoneeseen, tuntui hänestä kuin hän olisi nähnyt pelastuksen, lohdutuksen ja toivon tulevan sisään. Hän juoksi lääkäriä vastaan ja kertoi hänelle änkyttäen kaikki, mitä tiesi tapahtuneen.
— Hän oli kävelyllä kuten tavallisesti joka päivä … käveli hyvin … jopa oikein hyvin … oli syönyt lihalientä ja kaksi munaa aamiaiseksi … yht'äkkiä kaatui hän maahan … muuttui mustaksi kuten näette … eikä sitten enää ole hievahtanut … koetimme virvoittaa häntä … turhaan.
Hän vaikeni hämmästyneenä, kun näki sairaanhoitajattaren kädenliikkeellä osoittavan lääkärille, että kaikki oli lopussa, ja kun hän ei voinut vielä uskoa sitä, kysyi hän hätääntyneenä:
— Onko se vaarallista? Luuletteko, että se on vaarallista?