Jeanne teki vain päällään kieltävän liikkeen, sillä hän ei voinut enää puhua. Vihdoin sai hän sanotuksi:
— Hän on minun äitini, minun äitini. Tahdon valvoa yksin hänen luonaan.
Silloin puuttui lääkäri puheeseen:
— Antakaa hänen tehdä, niinkuin hän tahtoo! Hoitajatarhan voi olla viereisessä huoneessa.
Pappi ja Julien suostuivat nyt siihen ajatellen kumpikin omaa vuodettaan. Sitten polvistui kirkkoherra vuorostaan, rukoili, nousi ylös ja lähti pois lausuen: "Hän oli hurskas nainen", samalla tavoin kuin oli sanonut: "Herra olkoon kanssanne!"
Julien kysyi sitten tavallisella äänellään:
— Tahdotko syödä jotakin?
Mutta Jeanne ei vastannut mitään, ei ollut tietävinäänkään, että häntä oli puhuteltu. Julien jatkoi:
— Sinun olisi kuitenkin hyvä syödä vähän voimiasi ylläpitääksesi.
Harhailevin katsein vastasi Jeanne: