Ja liikkumaton ruumis näytti onnelliselta.
Yksitellen viskasi Jeanne kirjeet vuoteen jalkopuoleen ja ajatteli, että ne piti panna arkkuun niinkuin sinne lasketaan kukkiakin.
Hän aukaisi toisen kääryn. Siinä oli toinen käsiala. Hän alkoi lukea: — "En voi enää elää ilman sinun hyväilyjäsi. Rakastan sinua niin, että olen tulla hulluksi."
Eikä mitään muuta, ei nimeäkään.
Hän käänsi paperin mitään ymmärtämättä. Siinä oli osoite: "Rouva
Paronitar Le Perthuis des Vauds".
Sitten aukaisi hän seuraavan: "Tule tänä iltana heti kun hän on lähtenyt ulos. Meillä on tunti aikaa. Jumaloin sinua."
Toisessa taas hän luki: "Olen viettänyt yöni kuin kuumeessa sinua himoiten. Tunsin ruumiisi sylissäni, huulesi huulillani, silmäsi silmieni edessä. Ja minut valtasi semmoinen vimma, että olin heittäytyä ulos ikkunasta, ajatellessani, että sillä hetkellä makasit hänen vieressään ja että hän sai omistaa sinut mielin määrin…"
Jeanne oli aivan ymmällä eikä käsittänyt mitään.
Mitä tuo oli? Kelle ja keitä olivat nuo rakkauden ilmaisut?
Jeanne luki edelleen, löysi yhä uusia intohimoisia tunnustuksia, sopimuksia tapaamisesta kahden kesken kehoituksineen olla varoillansa ja lopussa aina nämä sanat: "Muista polttaa tämä kirje!"