Jeanne saapui juuri kun pappi oli lukemassa rukouskirjaansa pienessä hedelmäpuistossaan. Puhuttuaan hänen kanssaan muutamia minuutteja kaikenlaisista muista asioista, sanoi Jeanne punastuen:
— Tahtoisin, herra kirkkoherra, ripittää itseni.
Pappi ällistyi ja korjasi silmälasejaan häntä tarkastaakseen. Sitten purskahti hän nauruun:
— Teillä ei suinkaan saata olla suuria syntejä omallatunnollanne.
Jeanne joutui kokonaan hämille ja jatkoi:
— Ei, mutta minun on kysyttävä neuvoa eräässä asiassa … niin … niin … niin vaikeassa, etten voi puhua teille siitä näin ilman muuta.
Kirkkoherra muutti oitis hyvänsävyisen muotonsa papillisen juhlalliseksi, sanoen:
— Hyvä on, lapsukaiseni; kuuntelen teitä sitten rippituolissa.
Menkäämme sinne.
Silloin Jeanne pidätti häntä epäröiden. Hänet valtasi yht'äkkiä jonkinlainen arkuus puhua noista hieman hävettävistä asioista kirkon hartautta herättävien holvien alla ja hän jatkoi:
— Tai ei … herra kirkkoherra … minä voin … jos niin tahdotte, … sanoa teille täällä asian. Voimmehan istuutua tuonne teidän lehtimajaanne.