— Niin, minä käsitän täydellisesti. Ymmärrän, että teidän … teidän leskeytenne vaivaa teitä. Olette vielä nuori ja terve. Sehän on siis luonnollista, ihan luonnollista.
Hän alkoi taas nauraa, voimatta hillitä rivoa maalaispapin luonnettaan, ja taputteli Jeannea hiljakseen kädelle jatkaen:
— Se on teille luvallista, hyvinkin luvallista kymmenien käskyjen mukaan. Liha himoitsee ainoastaan avioliitossa. Ja tehän olette naimisissa, eikö totta? Sehän ei ole vain sitä varten, että kävisi nauriita varastamassa.
Jeanne vuorostaan ei ensin ymmärtänyt papin kaksimielistä puhetta, mutta heti kun hän oli päässyt asiasta selville, punastui hän niin, että kyyneleet kiertyivät hänen silmiinsä, ja hän sanoi:
— Mutta, herra kirkkoherra, mitä te puhuttekaan? Mitä te ajattelette?
Minä vannon … minä vannon…
Ja hän nyyhkytti aivan tukehtuakseen.
Silloin pappi hämmästyi ja alkoi lohduttaa häntä:
— Enhän minä toki tahtonut loukata teitä. Laskin vain hiukkasen leikkiä, eikä se ole rehellisiltä ihmisiltä kielletty. Mutta luottakaa minuun; voitte luottaa minuun. Minä käyn tapaamassa herra Julienia.
Jeanne ei tietänyt enää, mitä sanoa. Hän tahtoi nyt kieltää kirkkoherraa ryhtymästä välittäjäksi, sillä hän piti tuon toimen sopimattomana ja vaarallisena, mutta ei uskaltanut. Ja hän kiirehti tiehensä soperrettuaan:
— Kiitän teitä, herra kirkkoherra.