— Ikä kyllä teidät vielä taltuttaa, kirkkoherra, ja kokemus myöskin. Karkoitatte vain kirkosta viimeisetkin uskolliset ystävät, ei muuta. Tällä seudulla ihmiset ovat uskovaisia, mutta heittiöitä, olkaa siis varovainen. Totta totisesti, kun minä näen tulevan saarnaa kuulemaan jonkun tytön, joka minusta näyttää hiukan paksulta, niin ajattelen näin: "Hän tuo minulle yhden seurakuntalaisen lisää", ja minä koetan toimittaa hänet naimisiin. Sillä, nähkääs, hairahtumasta heitä ei saa estetyksi, mutta voitte kyllä mennä hakemaan miehen käsiinne ja estää häntä äitiä hylkäämästä. Naittakaa vain heidät, kirkkoherra, naittakaa vain heidät älkääkä välittäkö muusta!
Uusi pappi vastasi jäykästi:
— Meillä on eri mielipiteet; ei maksa vaivaa siitä puhua.
Silloin alkoi kirkkoherra Picot säälitellen puhua paikkakunnasta ja merestä, jonka hän näki pappilan ikkunoista, ja pienistä kallion rotkoista, joissa hänen oli tapa kävellä lukien rukouskirjaansa ja katsellen laivoja, jotka kulkivat kaukana ulapalla.
Sitten molemmat papit hyvästelivät, ja vanha kirkkoherra suuteli
Jeannea, jonka teki mieli itkeä.
Viikon kuluttua tuli kirkkoherra Tolbiac uudelleen. Hän puheli uudistuksista, jotka hänellä oli aikomus panna toimeen, niinkuin ruhtinas, joka ryhtyy valtakuntaansa hallitsemaan. Hän pyysi, ettei varakreivitär jäisi pois jumalanpalveluksista ja että hän kävisi ehtoollisella kaikkina juhlina:
— Te ja minä, — sanoi hän, — olemme tämän seudun päähenkilöitä. Meidän täytyy täällä hallita ja olla aina esimerkkinä muille. Meidän täytyy liittyä yhteen ollaksemme voimakkaat ja arvossa pidetyt. Kun kirkko ja aatelisto käyvät käsi kädessä, niin rahvas pelkää ja tottelee meitä.
Jeannen uskonto oli yksinomaan hentomielisyyttä. Hänessä oli tuo haaveksiva usko, joka aina on naiselle ominainen. Ja jos hän jossakin määrin täyttikin velvollisuuksiaan, niin johtui se tottumuksesta, joka oli jäänyt häneen luostarikoulun ajoilta. Paronin uhmaileva tieteily oli näet jo aikoja sitten kumonnut hänen vakaumuksensa.
Kirkkoherra Picot tyytyi siihen vähään, jonka Jeanne voi hänelle antaa, eikä koskaan häneltä liikoja vaatinut. Mutta hänen seuraajansa, joka ei ollut nähnyt varakreivitärtä edellisenä sunnuntaina kirkossa, tuli nyt levottomana ja ankarana hänen luokseen.
Jeanne ei tahtonut joutua pappilan kanssa huonoihin väleihin ja antoi lupauksen, vaikka päättikin kohteliaisuudesta olla ahkera kirkossa kävijä vain ensimmäisinä pyhinä.