Hän tunsi siitä ääretöntä helpoitusta. Äkillinen rauha valahti hänen vereensä ja hänen väräjäviin hermoihinsa, ja varmoin askelin astui hän suuren portaikon astimia ylös.
Toiset rattaat olivat saapuneet Peuples'iin. Jeanne oli huomannut kaukaa niiden tulevan, näki patjan, arvasi ruumiin olevan sen päällä ja ymmärsi heti kaikki. Se synnytti hänessä semmoisen mielenliikutuksen, että hän meni tainnoksiin.
Kun hän tuli tajuihinsa, piteli hänen isänsä hänen päätään ja kostutti hänen ohimojaan etikalla. Hän kysyi Jeannelta varovasti:
— Tiedätkö sinä?
Jeanne jupisi:
— Kyllä, isä.
Mutta kun hän tahtoi nousta ylös, ei hän voinut, niin kovin kärsi hän.
Samana iltana synnytti hän kuolleen lapsen, tytön.
Julienin hautajaisista ei hän nähnyt mitään eikä saanut tietää mitään. Hän huomasi vain päivän, parin kuluttua, että täti Lison oli tullut takaisin, ja kuumeen houreessaan koetti hän alinomaa muistella, milloin hänen tätinsä oli matkustanut pois Peuples'ista, mihin aikaan ja minkälaisissa oloissa. Mutta siitä hän ei päässyt selville, ei edes silloin, kun oli vähän enemmän tajuissaan. Hän oli kuitenkin varma siitä, että oli nähnyt hänet äitinsä kuoleman jälkeen.