— Mitäs hänelle vastaat, jos hän tultuaan viidenkolmatta vanhaksi sanoo sinulle: "En ole mitään enkä osaa mitään, ja siihen olet sinä äidillisessä itsekkäisyydessäsi syypää. Olen kykenemätön tekemään työtä, tulemaan joksikin, ja yhtä kaikki en ole luotu tätä pimeää, alhaista ja kuolettavan surullista elämää varten, johon sinun lyhytnäköinen rakkautesi on minut tuominnut".
Jeanne itki vain ja kääntyi poikansa puoleen:
— Sano, Paulet, ethän koskaan tule soimaamaan minua siitä, että olen sinua liiaksi rakastanut, mitä?
Ja hämmästyneenä vakuutti tuo iso lapsi:
— En, äiti.
— Vannotkos sen?
— Kyllä, äiti.
— Tahdot siis jäädä kotiin, mitä?
— Niin, äiti.
Silloin alkoi paroni puhua vakavasti ja kovalla äänellä: