Aikaisemmin tehdyllä matkalla Havre'en oli siellä jo valittu pojalle vuode opiston makuuhuoneessa ja paikka luokalla. Jeanne järjesteli yhdessä täti Lisonin kanssa kokonaisen päivän pojan vaatteita säilikköön. Kun ei siihen kuitenkaan: sopinut neljättä osaakaan mukana tuoduista tavaroista, meni äiti johtajan luo hankkiakseen toisen lisää. Taloudenhoitaja kutsuttiin esille, ja hän selitti, että semmoinen joukko liinavaatteita ja muuta tavaraa oli vain vastukseksi tuottamatta koskaan vastaavaa hyötyä, ja sääntöjen perusteella kieltäytyi hän antamasta toista säilikköä. Epätoivoissaan päätti äiti silloin vuokrata huoneen läheisestä hotellista ja antoi hotellin omistajalle toimeksi itse viedä Paulille kaikki, mitä hän tarvitsi, niinpian kuin poika vain jotakin tahtoi.
Sitten kävivät he laivalaiturilla katsomassa, kuinka laivat lähtivät ja tulivat.
Surullisena pimeni ilta yli kaupungin, jossa valot syttyivät vähitellen toinen toisensa jälkeen. Palattiin takaisin syömään erääseen ravintolaan. Ei kellekään maistunut ruoka. He katselivat vain toisiaan kostein silmin vatien kulkiessa heidän ohitsensa palatakseen melkein täysinä pois.
Aterian päätyttyä lähdettiin verkalleen astumaan koulua kohti. Kaikenkokoisia lapsia kerääntyi sinne vanhempiensa tahi palvelijain saattamina. Monet itkivät niin, että kuului vain kovaa nyyhkytystä koulutalon melkein pimeältä pihalta.
Jeanne ja Paulet syleilivät toisiaan kauan. Täti Lison oli kokonaan unhotettu ja pysytteli takana, kasvot nenäliinaan kätkettyinä. Mutta paroni, joka myöskin oli heltymäisillään, keskeytti hyvästelyn ja veti tyttärensä pois. Vaunut odottivat portilla, he nousivat niihin kaikki kolme ja palasivat yötä myöten Peuples'iin.
Vähä väliä kuului vaunujen pimennossa nyyhkytystä.
Seuraavana päivänä Jeanne itki iltaan asti, Sitä seuraavana päivänä antoi hän valjastaa kiesit ja ajoi Havre'en. Paulet tuntui jo tottuneen eroon. Ensimmäisen kerran elämässään oli hänellä nyt tovereita, ja istuessaan vastaanottohuoneen tuolilla äitinsä seurassa hän oikein värisi halusta päästä pois leikkimään.
Näin kävi Jeanne siellä sitten joka toinen päivä ja niinä sunnuntaina, jolloin Paul pääsi käymään kaupungilla. Tietämättä kuinka kuluttaa aikansa tuntien kestäessä, kunnes välitunnit tulivat, istui Jeanne aina vain vastaanottosalissa, sillä hän ei jaksanut eikä uskaltanut poistua opistolta. Johtaja pyysi hänen tulemaan luokseen ja kehoitti häntä käymään opistossa harvemmin, mutta Jeanne ei tästä neuvosta välittänyt.
Silloin ilmoitti johtaja, että jos äiti edelleenkin esti poikaansa leikkimästä loma-aikoina ja häiritsi lakkaamatta hänen opintojaan, niin oli hän pakoitettu lähettämään pojan kotia. Siitä ilmoitettiin kirjeellisesti paronillekin. Ja sen jälkeen pidettiin Jeannea Peuples'issa tarkasti silmällä aivan kuin vankia.
Kaikkia lupa-aikoja odotti äiti kärsimättömämmin kuin poika itse. Ja alituinen levottomuus vaivasi hänen mieltään. Hän alkoi kuljeksia pitkin seutua kävellen yksin "Massacre"-koiran kanssa päiväkaudet ja haaveksien aavoilla lakeuksilla. Välistä istui hän koko iltapäivän kallion partaalla katsellen merta. Toisinaan taas käveli hän metsän kautta Yport'iin asti verestäen vanhoja muistojaan kulkiessaan entisiä teitä. Kuinka kaukana olikaan tuo aika, jolloin hän nuorena tyttönä haaveittensa hurmassa juoksenteli näillä samoilla seuduilla!