— Kohta tulette tuntemaan Jumalan laupeuden vaikutuksen.
Kahden päivän kuluttua sai Jeanne todellakin kirjeen pojaltaan ja, ollen surustaan hulluksi tulemaisillaan, piti hän sen nyt papin lupaaman huojennuksen ensimmäisenä alkuna.
"Rakas äiti! Älä ole minun tähteni huolissasi! Olen nyt Lontoossa ja olen terve, mutta kovassa rahan tarpeessa. Meillä ei ole enää yhtään mitään, niin ett'emme voi edes syödä joka päivä. Nainen, joka on seurassani ja jota rakastan kaikesta sielustani, on antanut kaikki, mitä hänellä oli, ollakseen kanssani: viisi tuhatta frangia, ja sinä ymmärrät varsin hyvin, että kunniani velvoittaa minua ennen muuta maksamaan tuon summan hänelle takaisin. Tahdotko siis olla niin hyvä ja antaa minulle etukäteen viisitoistatuhatta frangia isäni perintöä, koska piakkoin tulen täysi-ikäiseksi. Siten pelastat minut kovasta pulasta.
Hyvästi, rakas äiti! Suutelen Sinua kaikesta sydämestäni, samoin myös isoisää ja täti Lisonia. Toivon kohta saavani nähdä Sinut.
Poikasi Varakreivi Paul de Lamare".
Hän sai siis pojaltaan kirjeen! Paul ei siis ollut unhoittanut häntä.
Jeanne ei ollenkaan ajatellut sitä, että poika pyysi häneltä rahaa.
Pitihän sitä hänelle lähettää, kosk'ei hänellä sitä enää ollut. Vähät
rahoista! Olihan hän vihdoinkin äidilleen kirjoittanut!
Ja itkien juoksi hän näyttämään tätä kirjettä paronille. Täti Lison pyydettiin myöskin sisään, ja tuo paperi, joka puhui Paulista, luettiin uudelleen, sana sanalta. Sen joka ainoasta lauseesta keskusteltiin erikseen.
Jeanne, joka täydellisestä epätoivosta joutui jonkinlaiseen toivon hurmaan, puolusti Paulia:
— Hän tulee, hän tulee varmasti takaisin, koska kerran kirjoitti.
Paroni tyynempänä lausui: