— Se on yhdentekevä. Hän jätti meidät tuon heittiön tähden. Hän siis rakastaa häntä enemmän kuin meitä, koska uskalsi menetellä sillä lailla.
Äkillinen, hirvittävä kivun tunne viilsi Jeannen sydäntä ja hänessä syttyi äkkiä viha tuota naikkosta kohtaan, joka oli varastanut häneltä hänen poikansa, hurja, leppymätön viha, mustasukkaisen äidin viha. Siihen saakka oli hän vain ajatellut Paulia. Tuskin oli muistanutkaan tyttökutaleen olevan syypään hänen poikansa hairahduksiin. Mutta yht'äkkiä tuo paronin lause muistutti hänelle kilpailijattaresta, paljasti hänen tuhoisan valtansa, ja Jeanne tunsi, että tuon naisen ja hänen välillään nyt alkoi taistelu, tunsi myöskin, että hän mieluummin kadotti poikansa kuin tahtoi jakaa hänet toisen kanssa.
Ja koko hänen riemunsa luhistui maahan.
He lähettivät hänelle viisitoista tuhatta frangia, eivätkä saaneet häneltä senjälkeen enää mitään tietoja viiteen kuukauteen.
Sitten ilmestyi muuan asiamies järjestämään Julienin jälkeenjääneen perinnön yksityisseikkoja. Jeanne ja paroni tekivät ilman vastaväitteitä tiliä kaikesta, jopa luopuivat leskelle tulevista koroistakin. Ja palattuaan Pariisiin sai Paul periä satakaksikymmentätuhatta frangia. Sen jälkeen kirjoitti hän neljä kirjettä puolen vuoden kuluessa, antaen lyhyesti tietoja itsestään ja lopettaen aina kylmillä rakkauden vakuutuksilla, tähän tapaan. "Teen työtä; olen saanut paikan pörssissä. Toivon voivani tulla muutamaksi päiväksi Peuples'iin tervehtimään teitä, rakkaat omaiseni".
Sanaakaan ei hän maininnut naisestaan, ja tämä vaikeneminen ilmaisi enemmän kuin jos hän olisi kirjoittanut hänestä neljä sivua täyteen. Jeanne huomasi näiden kylmien kirjeiden takana piilevän tuon leppymättömän naisen, äidin ikuisen vihollisen, porton.
Nuo kolme yksinäistä henkilöä keskustelivat usein siitä, mitä Paulin pelastamiseksi voisi tehdä, mutta eivät keksineet mitään. Matkustaako Pariisiin? Mutta mitä se hyödyttäisi?
Paroni sanoi:
— On annettava vain hänen rakkautensa kuluttaa itsensä loppuun. Kyllä hän vielä itsestään tulee takaisin.
Heidän elämänsä oli yhä edelleen surullista. Jeanne ja Lison kävivät kirkossa paronin tietämättä. Ja pitkä aika kului sitten ilman tietoja Paulista, kunnes eräänä aamuna seuraava epätoivoinen kirje tuli ja masensi heidät kokonaan.