Jeannelle lähetettiin ratsastaja viemään kiireen kautta sana. Kun hän saapui, oli paroni kuollut.
Hän vei isänsä Peuples'iin ja oli nyt niin lamassa, että hänen surunsa oli pikemmin henkistä tylsyyttä kuin epätoivoa.
Kirkkoherra Tolbiac kielsi ruumiilta kirkollisen hautauksen, vaikka molemmat naiset sitä mitä kiihkeimmin rukoilivat. Paroni haudattiin sitten iltahämärässä ilman mitään juhlallisia menoja.
Paul sai kuulla tästä kuoleman tapauksesta eräältä asiamieheltä, joka hoiti hänen vararikkopesäänsä. Hän oli silloin vielä piilossa Englannissa. Sieltä kirjoitti hän ja pyysi anteeksi, ettei ollut saapunut, koska muka liian myöhään oli saanut tietää tuosta onnettomuudesta; ja hän lisäsi: "Koska muutoin, rakas äiti, nyt pelastit minut pulasta, niin palaan Ranskaan ja saan siis kohta suudella sinua."
Jeanne oli kuitenkin siihen aikaan niin masennuksissa, että näytti tuskin käsittävän mitään.
Talven lopulla sai sitten täti Lison, joka silloin oli kuudenkymmenen kahdeksan vuoden vanha, henkitorven tulehduksen, joka paheni ja muuttui keuhkokuumeeksi. Hän kuoli siihen hiljakseen sopertaen: "Rakas Jeanne parka, rukoilen Jumalaa, että hän sinua säälisi."
Jeanne saattoi hänet hautaan, näki mullan putoavan hänen arkulleen, ja kun hänenkin voimansa olivat niin loppuun rauenneet, että hän vain halusi kuolla, päästä kärsimyksistään ja kaikista ajatuksista, niin täytyi erään väkevän talonpoikaisnaisen tukea häntä käsillään ja kantaa lopulta pois kuin pienen lapsen.
Kotia palattuaan antoi Jeanne, joka oli valvonut viisi yötä täti vainajansa kuolinvuoteen ääressä, tuon tuntemattoman, häntä hellävaroen ja taitavasti hoitavan naisen vastustelematta panna itsensä vuoteeseen ja vaipui väsymyksestä ja kärsimyksistä lamautuneena, nääntyneenä uneen.
Hän heräsi puoliyön aikaan. Yölamppu paloi uunin reunalla. Nojatuolissa nukkui nainen. Kuka oli tuo nainen? Jeanne ei tuntenut häntä, ja kumartuen vuoteensa laidalle koetti hän tarkastaa naisen kasvonpiirteitä lekottavan liekin valossa, joka paloi sydämen kärjessä tavalliseen lasiin kaadetun öljyn pinnalla.
Hänestä tuntui kuitenkin, että hän joskus ennen oli nähnyt nuo kasvot. Mutta milloin ja missä? Nainen nukkui rauhallisesti, pää kallistuneena toiselle olkapäälle ja myssy maahan pudonneena. Hän näytti olevan neljänkymmenen tahi neljänkymmenen viiden vuoden vanha. Hän oli roteva, verevä, tanakka ja lihava. Hänen suuret kätensä riippuivat molemmin puolin tuolia. Hänen hiuksensa olivat hieman harmahtavat. Jeanne katseli häntä katselemistaan kuumeentapaisessa unenhorroksessaan, jommoinen usein seuraa suuria onnettomuuksia.