XII.
Rosalie oli viikon kuluttua täydellisesti alkanut hallita kartanon asioita ja väkeä. Jeanne alistui ja totteli vastaansanomatta. Ollen heikko voimiltaan ja käydä laahustaen niinkuin ennen aikaan hänen oma äitinsä, hän käveli ulkona verkkaisin askelin palvelijattarensa taluttamana, joka antoi hänelle neuvoja, lohdutteli häntä sekä jäyhin että lempein sanoin ja kohteli häntä aivan kuin sairasta lasta.
He puhelivat aina entisistä ajoista. Jeannella oli itku kurkussa, Rosalie taas oli tyyni kuin kylmäluontoinen talonpoikaisnainen ainakin. Vanha sisäkkö otti usein puheeksi nuo maksamattomat korot ja sitten vaati hän, että hänen haltuunsa annettaisiin ne paperit, jotka Jeanne, kaikkiin asioihin perehtymättömänä, piti salassa häveten poikaansa.
Viikon ajan kävi Rosalie sen jälkeen joka päivä Fécamp'issa ottamassa noista asioista selkoa eräältä notaarilta, jonka hän tunsi.
Pantuaan sitten eräänä iltana rouvansa vuoteeseen, istuutui hän hänen sänkynsä pääpuoleen ja sanoa tokaisi yht'äkkiä:
— Nyt kun ootte, rouva, vuoteessa, niin jutellaan vähän.
Ja sitten hän selitti asian.
Kun kaikki oli maksettu, tuli Jeannelle jäämään noin seitsemän tahi kahdeksan tuhatta frangia korkoja. Siinä kaikki.
Jeanne vastasi:
— Minkäs sille, lapsi hyvä, voi? Minä tunnen varsin hyvin, etten tule olemaan pitkäikäinen; siinä on minulle kylliksi.