Mutta hänen sisäkkönsä vastasi siihen vihaisesti:
— Niin sentää täytyy, rouva. Heti kohta saapuu notaarikin sen kanss', jok' on halukas ostaan kartanon. Muuss' tapauksess' ei teill' neljän vuoden peräst' oo yht' ainoata suupalaakaan.
Jeanne oli aivan lamassa vastatessaan:
— Minä en voi, en voi sitä koskaan tehdä.
Tunnin kuluttua toi kirjeenkantaja hänelle kirjeen Paulilta, joka vielä pyysi kymmenen tuhatta frangia. Mitä oli tehtävä? Epätoivossaan neuvotteli hän Rosalien kanssa, joka hämmästyen kohotti käsiään ja sanoi:
— Enkös mä sanonn', rouva? Kyll' te oisitte olleet putipuhtaat molemmat, ell'en mä ois väliin tullu'.
Ja alistuen sisäkkönsä tahtoon, vastasi hän pojalleen:
"Rakas poikani! En voi sinulle enää mitään antaa. Olet saattanut minut häviöön ja olen nyt pakoitettu myymään Peuples'in. Mutta muista kuitenkin, että saat aina suojaa, milloin vain tahdot turvautua vanhaan äitiisi, jolle olet paljon kärsimyksiä tuottanut.
Jeanne."
Kun notaari tuli entisen sokeritehtailijan herra Jeoffrin'in kanssa, niin otti hän itse heidät vastaan ja näytti heille kaikki kartanon eri paikat.