— Pian, Denis, matkalle!
Nuori mies kiipesi äitinsä viereen ja istuutui tilan puutteessa vain toiselle pakaralleen ja päästi hevosensa täyttä ravia juoksemaan, niin että naiset oikein hyppivät rattailla.
Kun he kylän nurkkauksesta kääntyivät, huomasivat he erään miehen kävelevän edestakaisin maantiellä. Se oli kirkkoherra Tolbiac, joka näytti salaa odottavan heidän lähtöään. Hän pysähtyi antaakseen tietä hevoselle. Toisella kädellä nosti hän kauhtanansa liepeitä, etteivät ne kastuisi rapakossa, ja silloin näkyivät hänen laihat mustiin sukkiin puetut säärivartensa, jotka upposivat äärettömän suuriin lokaisiin kenkiin.
Jeanne loi silmänsä maahan, ettei kohtaisi hänen katsettaan. Ja
Rosalie, joka tiesi kaikki asiat, joutui aivan raivoon ja mutisi:
— Senkin moukka, senkin moukka!
Ja tarttuen poikansa käteen lisäsi hän:
— Sivalla hänt' vähä piiskall'!
Mutta juuri kun he tulivat papin kohdalle, käänsi nuori mies kovaa vauhtia kiitävien kärryjensä toisen pyörän äkkiä maantien kuoppaan niin, että lika siitä roiskahti ylös ja tahrasi papin päästä jalkoihin asti. Ja Rosalie kääntyi hyvillään ja pudisti hänelle nyrkkiään, sillä välin kuin hän suurella nenäliinallaan pyyhki likaa vaatteistaan.
He olivat jo ajaneet viiden minuutin ajan, kun Jeanne äkkiä huudahti:
— Massacre unohtui!