Siinä osastossa, missä Jeanne oli, nukkui kaksi herraa, loikoen kumpikin nurkassaan.
Jeanne katseli, kuinka pellot, puut, talot ja kylät kiitivät ohi, ja hänen päänsä oli aivan sekaisin tuosta nopeasta kulusta. Hän tunsi itsessään kuin uuden elämän, hänestä oli kuin hän olisi joutunut aivan uuteen maailmaan, joka ei ollut enää hänen, ei se, jossa hänen rauhallinen nuoruutensa ja yksitoikkoinen elämänsä oli kulunut.
Oli jo ilta, kun juna saapui Pariisiin. Kantaja otti Jeannen matkalaukun ja Jeanne seurasi häntä pää pyörällä, ihmisten survomana, tottumattomana kulkemaan väen vilinässä ja miltei juosten miehen perässä pelosta, ettei kadottaisi häntä näkyvistä.
Tultuaan hotelliin ilmoitti hän heti:
— Tulin herra Rousselin suosituksesta.
Hotellin omistaja, joka oli isokasvuinen, vakava nainen, ja istui konttorissaan, kysyi:
— Minkä herra Rousselin?
— No, Godervillen notaarin, joka käy joka vuosi täällä.
Toinen vastasi:
— Hyvin mahdollista. Minä en tunne häntä. Haluatteko huoneen?