Tuossa, tuossa talossa siis oli Paulet. Hän tunsi polviensa ja käsiensä vapisevan. Vihdoin meni hän sisään, kulki läpi porttikäytävän, löysi portinvartijan asunnon ja pyysi häntä, antaessaan hänelle hopearahan:
— Voisitteko mennä sanomaan herra Paul de Lamare'lle, että eräs vanha rouva, hänen äitinsä ystävä, odottaa häntä alhaalla.
Portinvartija vastasi:
— Hän ei asu enää täällä, rouva.
Kova väristys kulki läpi Jeannen ruumiin. Hän sopersi:
— Niinkö! Missä … missä hän nyt asuu?
— Sitä en tiedä.
Jeanne tunsi päätään huimaavan niin, että hän oli kaatua maahan ja seisoi kauan aikaa voimatta saada sanaa suustaan. Ankaran ponnistuksen jälkeen tuli hän vihdoin sen verran järkiinsä, että voi jupista:
— Milloin hän muutti täältä?
Portinvartija antoi hänelle koko joukon selityksiä: