Rosalie kirjoitti:
"Rouva Jeanne! Tulkaa kohta takaisin, sillä minä en lähetä teille enää mitään. Ja herra Paulia lähden minä sitten hakemaan, kun olemme saaneet tietoja hänestä.
Terveiseni! Palvelijanne Rosalie."
Ja Jeanne palasi Batteville'en eräänä aamuna, jolloin satoi lunta ja oli hyvin kylmä.
XIV.
Jeanne ei käynyt enää ulkosalla, ei hievahtanut enää paikaltaan. Hän nousi joka aamu samaan aikaan, katsoi ikkunasta, minkälainen ilma oli, ja meni sitten istumaan ruokasaliinsa uunin ääreen.
Siellä hän istui päivät pitkään liikkumatta, tuijottaen vain tuleen, antaen ikävien ajatustensa harhailla mielin määrin ja seuraten kurjuutensa surullista kulkua. Ja hämärä laskeutui vähitellen hänen pieneen huoneeseensa hänen hievahtamatta paikaltaan muuta kuin lisätäkseen puita pesään. Sitten toi Rosalie hänelle lampun ja sanoi:
— No, rouva Jeanne, teittiä pitää vähä ravistaa, ett' tulis' viel' ruokahalu tän' iltan'.
Häntä vaivasivat usein piintyneet ajatukset, ja turhanpäiväiset mietteet kiusasivat häntä niin, että vähäisimmätkin asiat näyttivät hänen sairaissa aivoissaan äärettömän tärkeiltä.
Hän eli vain menneisyydessä, ammoin jo olleessa ajassa, muisteli alati elämänsä ensimmäisiä aikoja ja häämatkaansa Korsikaan. Tämän saaren maisemat, jotka jo kauan sitten olivat jääneet häneltä unohduksiin, ilmestyivät yht'äkkiä hänen silmiensä eteen uunin hiiloksessa. Ja hän muisti kaikki yksityiskohdat, kaikki pikkuseikat, kaikki henkilöt, jotka oli siellä nähnyt. Hän oli näkevinään heidän oppaansa Jean Ravolin ja kuulevinaan hänen äänensäkin.