— Pankaa hattu päähänn', rouva, niin mennään Goderville'en notaarin tykö. Jos se toinen kuolee, niin on herra Paulin nyt hänet naitava sen pikkase vuoks'.
Sanaakaan sanomatta pani Jeanne hatun päähänsä. Sanomaton, syvä ilo täytti hänen sydämensä, kavala ilo, jonka hän tahtoi salata mistä hinnasta tahansa, noita inhoittavia iloja, jotka nostavat punan kasvoille, mutta joista äärettömästi nauttii sielunsa sisimmässä sopessa: hänen poikansa jalkavaimo oli, näet, kuolemaisillaan.
Notaari antoi Rosalielle tarkkoja tietoja ja Rosalien pyynnöstä lausui hän ne moneen kertaan. Ja kun oli sitten varma siitä, ettei erehtyisi, sanoi Rosalie:
— Olkaa huolet' ny'! Kyll' mä asian toimitan.
Ja samana yönä hän matkusti Pariisiin.
Kaksi päivää oli Jeanne pää niin sekaisin, ettei hän kyennyt miettimään mitään. Kolmannen päivän aamuna sai hän pienen kirjeen Rosalielta, joka ilmoitti vain tulevansa, saman päivän iltana, ei mitään muuta.
Kello kolmen aikaan antoi Jeanne naapurinsa valjastaa kärryt ja viedä hänet Beuzevillen asemalle, jossa hän odotti palvelijattarensa tuloa.
Hän seisoi asemasillalla tuijottaen koko ajan raiteita pitkin, jotka kapenemistaan kaveten häipyivät etäisyyteen. Vähä väliä katsoi hän kelloa. — Vielä kymmenen minuttia. — Vielä viisi. — Vielä kaksi. — Nyt oli aika junan tulla. — Mutta ei mitään näkynyt tuolla etäisellä tiellä. Yht'äkkiä huomasi hän sitten valkoisen kohdan, savua, ja sitten sen alla mustan pisteen, joka alkoi suurenemistaan suureta läheten kovaa vauhtia. Ja vihdoin kulki iso kone vauhtiaan hiljentäen ja puhkuen Jeannen ohi, joka katseli tarkkaan vaunuihin. Useita ovia avautui ja ihmisiä tuli ulos, puseroihin puettuja talonpoikia, naisia korineen ja pikkuporvareja, lerppahatut päässään. Vihdoin huomasi hän Rosalien, joka tuli kantaen sylissään jonkinlaista valkoista kääröä.
Jeanne tahtoi mennä häntä vastaan, mutta hänen jalkansa olivat käyneet niin hervottomiksi, että hän pelkäsi kaatuvansa. Kun Rosalie huomasi hänet, meni hän emäntänsä luokse rauhallisena kuten aina ja sanoi:
— Päivää, rouva! Täss' mä taas oon. Mut ei se vaivatt' kulunn'.