— Olen teidän kokonaan, armaani.
Julien peitti hänen kätensä kosteilla suudelmilla ja nousten hiljakseen tuli hän lähemmäksi hänen kasvojaan, joita Jeanne jälleen koetti piiloittaa.
Jeanne pelästyi vaistomaisesti ja sopersi:
— Oi, älkää, minä pyydän.
Julien tuntui pettyneeltä, hieman loukatulta ja jatkoi vieläkin rukoilevalla, mutta jäykemmällä äänellä:
— Miksi pelkäätte, koska kuitenkin nyt olemme mies ja vaimo.
Jeanne pahastui tuosta lauseesta, mutta nöyränä ja alistuvaisena sanoi hän toistamiseen:
— Olen teidän kokonaan, armaani.
Silloin poistui Julien nopeasti pukuhuoneeseen, ja Jeanne kuuli selvästi hänen vaatteidensa kahinan kun hän riisuutui ja hänen taskussaan olevain rahain kilinän ja kenkäin putoamisen permannolle.
Ja yht'äkkiä astui Julien yöpuvussaan, tohvelit jalassa, kiireesti poikki huoneen pannakseen kellonsa uunin reunalle. Sitten palasi hän takaisin pieneen viereiseen huoneeseen, jossa vielä liikkui vähän aikaa, ja kun Jeanne huomasi hänen taas tulevan kääntyi hän nopeasti toiselle kyljelleen ja sulki silmänsä. — —