Jeanneen koski se niin, että hän oli vähällä ruveta itkemään.
Sitten ojensi kapteeni kätensä taivaan rantaa kohti ja mainitsi kallioiden nimet.
Julien seisoi vaimonsa vieressä pidellen kättään hänen vyötäistensä ympärillä ja molemmat he katselivat etäisyyteen nähdäkseen mainitun paikan.
Vihdoin huomasivatkin he muutamia pyramiidinmuotoisia kallion kärkiä, jotka laiva kohta kiersi laskeakseen suureen, tyyneen lahteen. Se oli korkeiden vuorenharjojen välissä, joiden alavimmat rinteet näyttivät olevan aivan kuin sammaleen peittämät.
Kapteeni osoitti vihantaa kohti ja lausui: "Tiheiköt."
Sikäli kuin tultiin lähemmäksi maata, näkyi vuorien kehä sulkeutuvan järveksi laivan ympärille, joka ui hiljakseen tuossa sinisessä ja niin kirkkaassa vedessä, että toisin paikoin saattoi nähdä pohjaan asti.
Ja yht'äkkiä ilmestyi näkyviin ihan valkoinen kaupunki, joka sijaitsi siellä lahden perällä, aivan veden partaalla, vuorien juurella. Muutamia pieniä italialaisia laivoja seisoi ankkuroituina satamassa. Neljä, viisi venettä tuli ja kierteli Roi-Louis'n ympärillä noutaakseen maihin sen matkustajat.
Julien, joka keräsi heidän tavaransa yhteen, kysyi vaimoltaan:
— Riittää kai kantajille frangi mieheen?
Jo viikon päivät kysyi hän alituisesti tuota samaa ja tämä kysymys kiusasi Jeannea, joka nyt vastasi hiukan kärsimättömänä: